Taidemaalaus 2 2010

taidemaalaustaidemaalariliitto 2/2010

ollataiteilijaollaluovataiteenjamerenaikaVIIMEINENMAISEMA

–Tiehelvettiinonpäällystettyhyvilläaikomuksilla–

5 euroA

TaidemaalariliiTon TeosväliTys 2010 TapahTumanyhTeisTyössä mukana

www.intrum.fi

3taidemaalaus2/2010

pääkirjoitusTiinaLamminen

taidemaalaus

Numero 2/2010

Kolmas vuosikerta

julkaisija

Taidemaalariliitto

Erottajankatu 9 B

00130 Helsinki

puhelin 09 6811 0574

faksi 09 6811 0550

www.painters.fi

päätoimittaja

Tiina Lamminen

puhelin 050 3646 674

[email protected]

toimituskunta

Terhi Aaltonen, Jari Jula,

Tiina Lamminen, Leena Kangas, Jukka Pohjola

lehden sihteeri

Eeva Kilpinen

ilmoitusmyynti

Taidemaalaus 3/2010 ilmestyy lokakuussa 2010.

Tiedot lehden ilmoitusaikataulusta

ja hinnoista löytyvät osoitteesta

www.painters.fi/tmjulkaisu.html

tai ne voi tilata numerosta

09 6811 0574.

Taidemaalaus on Kultti ry:n jäsen.

kansi

Mari Metsämäki: Taiteilijaperhe, 2010,

öljy lastulevylle,100 x 90 cm, valokuva, 70 x 50 cm.

Malleina Oona Tikkaoja, John, Matias ja Juhana Helola.

Kuvaaja Mari Metsämäki.

ulkoasu

Jaana Teräväinen

paino

Painohäme Ylöjärvi 2010

kirjain

Garamond Premier Pro

paperi

Galerie Art Gloss 250 g (kansi)

Galerie Art Gloss 170 g (sisäsivut)

issn 1797-349x

Aira oli kova luuTaiteilijatar Aira Hellaakoski (1898–1991) oli perustamassa Suomen Luon nonsuojeluyhdistystä. Vielä yli 80vuotiaana hän kirjoitti:

”Olen sa maa mieltä kuin Koi järven nuoret ja iloitsen, että joku pystyy tätä hir vit tävää diktatuuria vastustamaan.”

Alkuperäisen luonnon suojelu on samaistunut salskeimmillakin taiteilijoillamme maiseman kuvaamiseen. Paikan päälle on lähdetty maalaamaan vaivoja säästämättä.

Taidemaalauslehdessä on artikkeleja, jotka käsittelevät kuvataiteen ja kulttuurin hyvää tekevää vaikutusta. Aihepiiri on ajassa kiinni. Väestön jaksamisesta kotona pitempään terveenä ja töissä tehokkaana on oltu huolissaan valtiontaloudellisista syistä. Kulttuurin hyvinvointipalveluja tarjoavaa yritystoimintaa on tutkittu osana luovaa taloutta.

Taide taipuu terapiaksi, kuvataiteella on kiistattomasti myönteinen vaikutus käyttäjälleen. Olennaista on kuitenkin muistaa, että ilman vapaassa tilassa toimivan taiteilijan työtä, työtä joka on tehty ilman tulosvastuuta, ei markkinoiden uloimmille kentillekään synny mitään. Hellaakoski tietää:

”Taiteilijan on saatava kehittyä vapaasti ja vapaaksi itsenäiseksi ihmiseksi. Vain tällöin hän voi kehittyä myös ihmisenä ja taiteilijana.”

Luontokokemuksilla on todettu olevan myönteinen vaikutus terveyteen. Myös huonekasvien hoitamisen vaikutusta ikäihmisten koettuun terveyteen on tutkittu (ks. MMT Erja Rappen väitöskirja). Taidemaalari Aira Hellaakoskella on näkemys tähän: ”Kukan maalaamiseen eläytyy niin, että elää itse sen elämää.”

Taidemaalaus toivottaa lukijoilleen kukkaista kesää. Ja toivottaa väen tervetulleeksi elokuussa Ellen Thesleffin henki seminaariin, paikan päälle, kansallismaisemaan Ruovedelle.

Tampereella 26.5.2010

Taidemaalari Tiina LamminenPäätoimittaja

Lainaukset artikkelista Taiteesta, luonnosta, kukista luettelossa Juhlanäyttely Aira Hellaakoski 90 vuotta 6.–24.2.1988, Taidekeskus Mältinranta Tampere.

4 taidemaalaus2/2010

maalauksen aikakäsityksestäTaidemaalari Outi Pienimäki

5taidemaalaus2/2010

Markus Konttinen:

Keltainen Joki, 2009.

Sarjasta Jokeni.

Öljymaalaus kankaalle, 150 x 240 cm.

Kuvaaja: Jussi Tiainen

Olen kuullut väitettävän, ettei maalaus – paikallaan pysyvä, yksi – voi sisältää aikaa. Monet, jotka ovat halunneet kytkeä aikadimension teoksiinsa,näkevät, että video, teos jolla on kesto, on ainoa mahdollisuus. Minä näen toisin.

Kaikki mikä: virtaa, väreilee, kasvaa, kulkee, punoutuu, toistuu, jakautuu, kertautuu, ku luu, kuihtuu, lakastuu, sammuu, kertoo, kes kustelee, leijuu, on aikaa. Valo, varjo, pimeys on aikaa. Kuvapinnan tilallinen jän nite on aikaa. Fragmentti mennyttä tai vilah dus tulevaa synnyttää ajallisen jännitteen. Ai ka ulottu vuuden voi synnyttää myös nimeämällä. Sana on kuva niin kuin kuva on sana. Kuvan ja sa nan kohtaaminen voi synnyttää vielä uuden mer kityksen.

Maalauksen ei tarvitse olla neljännen ulottuvuuden matemaattista kuvantamista sisältääkseen aikaa. Maalaus on aina muuta kuin

Maalauksen aikakäsityksestäesine tai kappale. Kaksiulotteinen pinta on ainoastaan materiaali, jolle ajatus toteutetaan. Tuo pinta voi muuttua tilaksi, syvyydeksi, avaruudeksi, joka alkaa noudattaa omia lainalaisuuksiaan.

Vaikka maalaus on tuon kaksiulotteisen läh tökohtansa vuoksi kokoajan preesensissä, heti kokonaisuutena katsottavissa, se voi sisäl tää aikadimension taiteilijan niin halutessa. Maalauksessa voi myös olla samanaikaisesti mennyt, nykyhetki ja tuleva tai mahdollisesti iäisyys.

Aika on maalauksessa kaiketi todellisuutta armeliaampaa, kellotonta – se ei käske katsojaa. Sillä, minkä verran aikaa kuluu teoksen toteuttamiseen, ei useimmiten ole mitään merkitystä valmiin teoksen tulkinnan kannalta.

Aikakäsitys on kulttuurisidonnainen. Mau rice MerleauPonty sanoo, että näemme vain sen mitä katsomme. Tuohon voisi lisätä, että se mitä näemme, on suhteessa siihen miten ajattelemme. Tämä pätee paitsi taiteilijaan myös katsojaan. ”Jos newtonilainen (absoluuttinen) aika olisikin olemassa, emme mahdollisesti voisi sitä lainkaan nähdä ja kokea. Pikemminkin aika on kaiken kokemisen ehto tai muoto, sellaisena subjektiivinen, tajuntaan liittyvä, vaikka samalla universaali ja kaikille sama.” (Immanuel Kant, Puhtaan järjen kritiikki)

Me tiedämme, että Einsteinin suhteellisuusteoria syrjäytti Newtonin teorian, ja


seurausketjun tuloksena nykyään mallinnetaan aikaavaruutta. Immanuel Kant osui kuitenkin asian ytimeen. Riitta Tähkä valottaa psykoanalyyttistä näkökulmaa ajan kokemiseen muun muassa seuraavasti: ”On selvää, että aika ja tila ovat keskeisiä dimensioita, joilla hahmotamme maailman, mutta myös keskeisiä dimensioita, joilla määrittelemme sen, mitä koemme itseksi, minäksi. Tietoisuus ei voi ylipäätään olla olemassa ilman aikadimensiota. Aika on juuri tietoisuutta kannatteleva ulottuvuus.”

Olen pohtinut omassa työssäni aikaulottuvuutta pitkään, monesta eri näkökulmasta. Ehkä siksi olen herkistynyt näkemään aikaa myös muiden teoksissa. Haluan poimia tähän muutamia kuvataiteilijoita, joiden tuotannossa aikaulottuvuus mielestäni näkyy, kullakin omalla erityisellä tavallaan. Jos ottaisin taidehistoriallisen näkökulman, puhui sin kiinalaisista mestareista, buddhalaisista hiekkamaalauksista, Pompeijin seinämaalauk sista, de Chiricosta, Malevitšista ja Kandinskysta, Claude Monet’sta, Fran cis Baconista ja ehdottomasti Dü rerin Melancholiasta. Rajaan aiheen käytännön syistä suomalaiseen nykytaiteeseen.

Silja Rantasen teoksissa aikadimensio on ollut läpi tuotannon oleellinen, merki tyksiä luova tekijä.

Ajatellaanpa maalausta Giotton talo. Unen kuvastossa talo on minä. Maalaamalla tuon talon ja nimeämällä sen täl lä tavoin, Rantanen identifioi itsensä taidemaalariksi, ikään kuin kirjautuu sisään taiteen maailmaan ja liittää itsensä historian jatkumoon. Ajallisen jännitteen synnyttävät myös erityyppiset fragmentit irrotettuna historiallisesta viitekehyksestään maalauksen ytimeksi tai ydinmehuksi siirrettynä. Faximilemaalaukset ovat aikaa toiston ajatuksen kautta. Entäpä maalaus Säteilee tuskatonta valoa? Valon matka on pitkä, olipa kyse henkisen kasvun luomasta valosta tai avaruudessa kulkevasta valosta. Ja sit

ten ovat nämä kaikesta värin estetiikasta riisutut, kuvapinnan valon avaruudeksi jännittävät taipuilevat verkostot: sarjassa Taiteilija ja katsoja taiteilijan ja katsojan katse pyörtää paikkaa – katsooko taiteilija katsojaa vai katsoja taiteilijaa? Kaikki sulautuu aikaavaruuteen.

Susanne Gottbergin tuotannossa voi nähdä jo joistakin ensinäyttelyn maalauksista lähtien aikadimension olevan johdonmukaisesti osa teoksen sisältöä sekä kuvan että kielen kautta.

Myöhemmin tuo teema vielä täsmentyy ja aika on aivan konkreettisesti havaittavissa (katseen) heilahduksena, siirtymänä, viiveenä, rytmillisenä jakona, sisäkkäisyytenä ja usean näkökulman samanaikaisuutena. Joissakin teoksissa on ikään kuin pulssi, joka on myös katsojan paikka – sydänääni, joka johdattaa katsojan olemaan tuon maalauksen minä.

Viimeisimmät puulle maalatut teokset, jättäessään puunsyyn ja kulumisen näkyviin, liittyvät ajanvirtaan myös materiaalin kautta: pohjamateriaalista on tullut sisältöä.

”Aika on vain takeltelevaa iäisyyttä.” Umberto Eco

Heli Hiltusen tuotannossa kerronta ja muistaminen synnyttävät omarytmisen, iskelmän haikeudella aikaan punoutuvan helminauhan. Hiltunen ammentaa sekä kansakunnan yhteisistä muistoista että hyvin henkilökohtaisesta kuvastosta. Aika ja identiteetti tulevat yhdeksi, identiteetti rakentuu kaikesta mikä on ollut ja on. Maalauksen minä on kaunis. Maalaus ja valokuva (toisinaan myös video tai äänikuva) puhuvat vuorotellen ja yhteen ääneen, vaihtavat roolia, luonnetta ja paikkaa. Minä on jatkumo. Maalaus kuljettaa katsojaa; me kaikki olemme.

Kolorismin mestarin Markus Kont tisen varhaisissa töissä aikaulottuvuus ei korostu, vaikka se on jo olemassa joissakin teoksissa, kuten Aurinko kaupungissa, Kaupunki he

Albrecht Dürer:

Melancolia, 1514,

etsaus, 31,8 x 26 cm.

Kuva: British Museum.

7taidemaalaus2/2010

Lähteet:

Tähkä, Riitta (1989),

Psykoanalyyttinen

näkökulma ajan

kokemiseen. Teoksessa

Pirkko Heiskanen (toim.),

Aika ja sen ankaruus.

Merleau-Ponty, Maurice

(1993): Silmä ja mieli.

Suomennos ja jälkisanat

Kimmo Pasanen.

Kustannus Oy Taide,

Helsinki.

Eco, Umberto (2002):

Baudolino. Suomennos

Leena-Taavitsainen-Petäjä.

WSOY, Juva.

rää ja Valoisa matka. Käsitteellisessä mielessä aika ilmaantuu kukkaaiheisiin. Maalattuna kuvana kukan konnotaatioita ovat paitsi luonnon syklinen aika, myös eksistenssin kysymykset ja tuon olemassaolon luonne, hetkellisyys. Abstraktin oloiset maalaukset, joissa kiivaat siveltimenvedot muodostavat kuvapintaan ristikon tai punoksen, kytkeytyvät aikaan nekin. Tuo aika on käskevää ja ehdotonta. Sitten tulivat lapset maalauksiin, paikoillaan pysymättömiä pyryharakoita leiskahtelee kuvapinnassa: äsken tässä, kohta jo muualla. Ja luonto palasi aiheeksi valon ja värin saadessa nyt pääosan maalauksessa. Kerronta muuttuu proosasta lyyriseksi. Tässä kohtaa alkaa siirtymä hetkeen reagoivista maalauksista kohti jotakin, joka koskettaa iäisyyttä. Joki on elämä ja kuolema, ihmistä suuremassa mitassa. Minun

jokeni sarja on väreilevää, virtaavaa, ääretöntä aikaa.

Leif Färdingin sanoin: ”Tämä on oikea tapa tehdä kultaa, sanoi mestari ylitettyään joen: mitään itselleen pidättämättä omistaa kaikki.”

Lopuksi poikkeus säännöstä kirjoittaa vain maa lauksesta. Kain Tapper on kuvanveistäjä, mutta sellaiseksi äärimmäisen maalaukselli nen. Hänen veistoksiensa patina on vähäeleisyydessäänkin värillinen. Valon rooli Tapperin teosten kokemisessa on merkittävä. Värin lämpötila ja valööri ovat yhtä oleellisia kuin muoto. Ja eikö näytä, että itse aika olisi veistänyt nuo muodot eikä mikään kuolevainen veistäjä?.

Silja Rantanen: Sarjasta Taiteilija ja katsoja:

Näkymä veistoksen läpi, 2006, öljy- ja grafiittimaali kankaalle,

185,5 x 241 cm. Saastamoisen säätiön taidekokoelma,

EMMA – Espoon modernin taiteen museo.

Kuvaaja Ari Karttunen.


TaiteenjamerenaikaTaidemaalari&runoilijaMariRogers

taiteen ja meren aika

Ajalla on yhteen suuntaan lukittu olemuksensa. Kuvat avaavat aikaa. Olen joskus ostanut an tikvariaatista taidepostikortin. Lammellamaalauksen on tehnyt 1975 latvialainen Ed gards Iltners (1925 – 1983).

Maalaukseen on kuvattu sinisävyisiin vaattei siin pukeutuneet tytöt, sisarukset. Joskus ku vittelen, että minä olen siinä. Sisarenikin on ku vassa ja hän on kuvan toinen. Ajatuksessa on jotain unenomaista, minulla on oikeastikin sisar.

Olen maalannut postikortin maalauksesta oman versioni. Tytöt ovat nyt toisenlaiset, he vain muuttuivat, ja vihreää on kuvassani enem män. Ruohikko on pelkkää väriä. Unen vihreää. Vesikin on toinen, omasta sielunmaisemastani kotoisin.

Taiteen ensimmäinen hinta voi olla taiteili jan kärsivällisyys, jota taide välittää. Taide vie aikaa ja sitten tuo sitä, kun se ensin kuljettaa taiteilijaa ja sitten katsojaa hiljaisissa maise missaan. Taiteilijan pitää sietää hiljaisuutta hyvin. Hiljaisuus antaa paljon takaisin, etenkin aikaa.

Taidetta varten varatussa ateljeetilassa, joka usein näyttää tyhjältä, on hiljaista – tai niin ainakin toivoisi, sillä ateljeen hiljaisuudessa taiteilija ei ole yksin. Siellä ovat myös toiset, ne joille taidetta tehdään. Ja kaikki ne, jotka ovat jo tehneet sitä, monessakin ajassa.

Viime kesänä Harakan saaressa valvoin näyt

telyäni, johon tuli taideopiskelija Siperiasta. Hän ihmetteli, ettei ihmisiä ollut näyttelyssä enempää. Kerroin, että saareen on vaikea tulla ja ehtiä. Hänestä, hän kun on Si pe riasta kotoisin, saareen ei ole ollenkaan vaikea tulla. Sinä tihkusateisena lauantaina hänellä oli samanlainen sininen samettitakki kuin minulla ja muutenkin meissä oli paljon samaa. Hän kirjoitti vieraskirjaani nimensä viereen yhden sanan: Miracle – Ihme. Sitten hän oli poissa.

Ihme. Ei se ole mitään – ja kuitenkin se on enemmän kuin mikään, kaikkeus. Sydämeen palaa hetkeksi tyhjyys, joka kuitenkin voi olla hyvä, kun se pudottaa runoon.

Mittaan ateljeetani saaressa askelilla: seitsemän askelta takaperin tähän suuntaan, viisi tuohon.

Avaan ikkunan ja näen kaupungin savupatsaat enkä sittenkään tiedä olenko liian pienessä tilassa.

Ja kuitenkin viiden askeleen päässä olevasta nurkkauksesta katsottuna ikkunani kulmaus tuo mieleen erään Vermeerin maalauksen, jossa on karttaseinä ja nainen lukemassa kir jettä.

Maalauksen, ja joitakin muitakin, on nykytutkimuksen valossa maalannut taiteilijan tytär.

Tieto ilahduttaa minua. Kaupungin muisti ja unohdus asuvat me

ren rannoilla, meren ajassa, jossa esineet ja olen not näyttävät läpäisevän toisensa ja virtaa

9taidemaalaus2/2010

Mari Rogers: E. Iltnersin

maalauksen Lammella

(1975) mukaan,

2010, akvarelli, 41 x 31 cm.

Kuvaaja Mari Rogers.

van esiin toistensa takaa. Meri tuntuu muuntu van väreiksi ja aika palaavan meren valon voi masta aineellisen maailman osaksi ja taas takaisin osaksi kaupunkia.

Kirkkaus on osa totuutta, mutta maailma on mielle, ei silmän havainto. Osa muistista ja unohduksesta saa selityksiään, osasta vaietaan. Luonnossakin on vaikenemista ja sitä on taiteessa kautta aikojen. Taiteilijat kulkevat kuitenkin saarella, meren rantojen ateljeissa saaden voimaa myös jostain hitaammasta, toisesta ajasta, meren ajasta. Ja vastavoimasta. Ehkä se on saaressa myös kaupungista saareen kulkemisen antama voima, liikkeen voima ja taas meri, joka samalla on symboli ja maalauksellinen ele oman ajankin sanelemien rajojen yli.

Meren ylitys on jo symbolin ylitys, sitten

aika ateljeesaaressa toinen.Se on pitkä tai sittenkin suhteellisen lyhyt

aika, jossa luonnos on usein jo kaikki. Se voi olla joskus vain yksi väri tai siveltimen liike. Mutta en tiedä miten tosi se on, ellen näe, että se on myös runo.

Joskus haluan vain meren rannalla palata alkuun, veteen, johon olen ihastunut. Veden ja valon, värinkin, aineellinen pysyvyys on aina yhtä lohdullista meren rantojen pienissä kivisissä huoneissa, runoateljeissa, joihin olen tullut. Ehkä tästä kaikesta ei kuuluisi puhua – se on kuitenkin salaisuus. Siinä voin säilyttää niitäkin kertomuksia, joihin itse tulen.

Salaisuus saattaa olla onni, josta tahdon vain sanoa: onni ei ole pelkästään ajan ominaisuus..

Helsingin kirjasto- ja

kulttuurilautakunta

antoi 16.3.2010

Harakan saaresta

lausunnon, jonka mukaan

kartoitetaan mahdollisia

vuokralaisia, jotka

sitoutuvat säilyttämään

nykyisen taiteilija-

ateljeekäytön.

Kuvataidetalon asukkaiden

työskentelyedellytykset

turvataan.

Harakan

näyttelytiedot

www.harakka.fi


PunaisenalankanakiinnittyminentaiteeseenTaidemaalariIirisPessa

Menen tapaamaan sammattilaista taidemaalaria Maija Westerbergiä hänen työhuoneelleen. Avara työtila on täynnä isokokoisia kirkasvärisiä maalauksia.

Maija on tehnyt pitkän uran taiteilijana. ”Valmistuin Taideakatemian koulusta 70 lu vun alussa. Silloin taideelämässä kaikki oli niin hirveän vaatimatonta, aivan erilaista kuin nykyään.” Näyttelytoimintaa rajasi ylei nen niukkuus. Apurahoja oli vähemmän, myös ammattitaiteilijakunta oli pienempi.

Pyydän Maijaa kertomaan taiteilijantyöstään ja sen edellytyksistä eri elämänvaiheissa.

”Työhuoneen ja ajan maalaamiselle olen pystynyt pitämään, mutta rimaa hipoen. Työhön on voinut keskittyä vaihtelevasti. Yksin huoltajana 1970 ja 80luvuilla, kun lapsi oli pieni, yleinen toimeentulon hankinta vei toi sinaan ison osan ajasta.”

Pohdimme, että kyllä kai jokainen taiteilijaksi ryhtyvä hahmottaa, millaisia todellisuuksia taiteilijan ammatti tuo mukanaan: moninkertaisesti palkatonta työtä, heikot sosiaaliset oikeudet, toisaalta luovan vapauden ja itsenäisen tekemisen ilon.

Alkunäky

Luova taiteellinen työ on usein elämänmittainen prosessi. ”Ikään kuin olisi jo lapsena ollut jokin alkunäky, joka on painunut muistin pohjalle. Sitä hakee esiin koko ikänsä eikä oikeas

taan koskaan työssään pääse ihan siihen mitä on tavoitellut. Ajan myötä työskentelyn jatkumon näkee, ainakin itse. Näkee oman työnsä kysymysten kaaren. Voi vaikka löytää jonkin vanhan luonnoksen vuosien takaa ja huomata, että hei, minähän olen käsitellyt tätä asiaa jo silloin. Ja nähdä sen nyt uudella tavalla.”

Kun takana on pitkä ura, taiteilija luotaa työtään myös suhteessa omaan aiempaan tuotantoonsa, tuntee omat työtapansa ja prosessinsa, osaa luottaa itseensä. Työskentely syventyy. Nuorempana, kun henkilökohtaista historiaa on vain vähän, saattaa työskennellä enemmän yleisesti, taidemaailman ilmiöiden kautta.

Realisti

Maija kertoo olevansa realisti suhteessa omiin töihinsä ja taidemaailmaan.

”Jos oma kiinnostuksen kohde maalaamisessa, tai vaikka vain tyyli, ei satu sopimaan sen hetkiseen vallalla olevaan ”kauteen”, niin minkä sille voi. Minulla oli sellainen vaihe 70luvun lopulla. Toisaalta 90luvulla sain hyvin teoksiani näyttelyihin ja se vaikutti myös heti siihen, että sain jonkin verran apurahoja.”

Hän kertoo, että on aina halunnut pysyä mahdollisimman riippumattomana, tulla toimeen omillaan.

”Taidettani olen tehnyt hitaasti, edeten kuin se on kulloinkin ollut mahdollista. Tekemiseen tarvitsee kuitenkin työrauhaa, aikaa ja

Punaisena lankana kiinnittyminen taiteeseen

11taidemaalaus2/2010

Maija Westerberg : Back to the 60’s Iv, 2009, akryylimaalaus kankaalle, 100 x 145 cm. Kuvaaja Kari Saaristo.


terveyttä. Aika paljon taiteessa menestymissä on kiinni sattumasta, että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan tai että joku muistaa.”

Maija kertoo, että päätyi Sammattiin Oravaniemen ateljeen kautta. Maallemuutto merkitsi silloin eristyneisyyttä Helsinkikes kei sestä taidemaailmasta. Nykyään, kun verkos toitu minen on toisenlaista kuin ennen, ei maallemuutto ole taiteilijalle enää niin kohtalonkysymys.

”Minulla on se käsitys omista opiskeluaikojen kollegoistani, että he ovat hajaantuneet ym päri Suomea, mutta toimivat yhä taiteilijoina. Silti läheskään kaikki heistä eivät ole olleet par rasvaloissa. Tärkeintä kuitenkin on, että taidetta tehdään laajalla kentällä, vaihtelevasti ja omaleimaisesti.” Pohdimme, että kunnilla ja kaupungeilla sekä yleensäkin julkisella taholla on paljon vaikutusmahdollisuuksia taiteilijoiden asemaan. Kysymys on ennen kaikkea asenteesta ja tiedosta. Esimerkiksi onko tarjolla näyttelytiloja, budjetoidaanko taidehankintoihin, noudatetaanko prosenttiperiaatetta?

Jaksaminen

Puhumme Maijan kanssa apurahoista. ”On opittava tulemaan toimeen myös il

man apurahaa. Olen toiminut vapaana taiteilijana lähes koko ajan, myös silloin kun apurahoja ei ole ollut. Sitä oppii olemaan kekseliäs ja yrittää hallita aikaa.”

”Nuorempana ajattelin jotenkin omnipotentisti, että pystyn tekemään useaa työtä yhtä aikaa, ja että toimeentulon ja taiteen sekä lapsen huoltajuuden yhdistelmä olisi mahdollinen. Kävin erilaisissa pätkätöissä, rakennussiivoojana, taideopettajana. Nukuin silloin neljä tuntia yössä, jos muuten aikaa maalamiseen ei jäänyt. En uskonut, että on vaan se 24 tuntia vuorokaudessa. ”

”Sitä ei voi moni tajuta, miten niukkaa taiteilijan niukka voi olla. Punaisena lankana jaksamiselle oli kiinnittyminen taiteeseen,

maalaamisen merkitys itselle oli niin tärkeä.” Lyhyillä yöunilla ja monikertaisella työl

lä on vaaransa. Vaikka selviäisikin arkipäivän epävarmuudesta tai talouden suhteen vallitsevasta näköalattomuudesta, voi väsymys nujertaa vähitellen. Myös fyysinen terveys voi lopulta pettää.

Taiteilijan vapaus ja sen rahoittaminen voi muodostua mahdottomaksi yhtälöksi. Monikaan taiteilija ei silti ole valmis lopettamaan taiteellista työtään, vaikka taloudellista tukea ei saisi. On vaikea kuvitella mitään muuta ammattia, jossa oltaisiin niin työhön sitoutuneita.

Maalamisen ilo

Puhumme Maijan kanssa vielä maalaamisen merkityksestä ja ilosta.

”Minulla on yleensä tietyt teemat jotka toistuvat, olen tehnyt paljon sarjoja. Pohjimmiltaan työni liittyy olemassaoloon, luontoon, ihmisenä olemiseen.”

”Toisaalta esimerkiksi näyttelyä rakentaessa kokonaisuuden visuaalinen vuoropuhelu on minulle tärkeä. Viimeksi esillä ollut Back to the 60’s sarja sai alkunsa, kun takana oli erityisen rankka työprosessi, ja tunsin vapauttavaa halua palata ajassa taaksepäin, miettiä menneitä vuosia.”

Pohdimme vielä taidemaalauksen luonnetta. Mikä maalaamisessa on niin erityistä?

”Maalaamisessa kiehtoo juuri sen ilmaisukielen valtavat ulottuvuudet ja kontrastit: työprosessi voi olla hidas ja monipolvinen, ja itse teos on siinä edessä yhtenä salamanopeana jysähtävänä näkynä.”

”Olisin kai kirjailija, jos osaisin sanoin selittää saman asian, jonka katsomisen kokemuksessa ottaa vastaan. Maalaus on eräänlaista värillistä runoa, joka on samalla vapautus kielestä ja silti täynnä merkityksiä. Kaikki eivät vaikutu, mutta aina joku tunnistaa näkemänsä ja voi jakaa kokemuksen. Se on omintakeista, hidasta vuoropuhelua.”.

Maija Westerberg:

Back to the 60’s II, 2009,

akryyli kankaalle,

160 x 80 cm.

Kuvaaja Kari Saaristo.


Taiteesta ja kulttuurista työhyvinvointia

Ohjelmajohtaja Maija Perho

Taiteesta ja kulttuurista työhyvinvointiaTaiteen ja kulttuuritoiminnan myöntei sistä vaikutuksista ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin on paljon tutkimusnäyttöä. Aktiivinen kulttuuritoiminta ja taideharrastukset edistävät yhteisöllisyyden kokemusta ja kas vattavat sosiaalista pääomaa.

Taiteen ja kulttuurin merkitys nähtiin tärkeäksi myös päätettäessä Terveyden edistämisen politiikkaohjelman tavoitteista ja toimenpiteistä. Ohjelmaan sisällytettiin eri hallinnonalojen yhteistyönä toteutettava kulttuurin terveydellisten ja hyvinvointivaikutusten kehittämishanke, jota vetämään palkattiin alan tohtori HannaLiisa Liikanen. Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia ehdotus toimintaohjelmaksi 2010–2014 valmistui vuoden alussa ja sen toteuttamista ohjaava koordinaatio ja seurantaryhmä asetettiin huhtikuussa.

Työ ja toimintakyvyn merkitys nousee yhä merkittävämmäksi sitä mukaa kuin työelämään tulevien joukko supistuu ja eläkeikäisten määrä kasvaa. Työhyvinvoinnin edistäminen nähdään yhä tärkeämpänä kehittämiskohteena ja samalla on herätty taiteen ja kulttuurin osuuteen työympäristön viihtyisyyden ja työyhteisön hyvinvoinnin lisääjänä. Esimerkkejä löytyy jo ilahduttavasti ja mm. verovapaan kulttuurisetelin käyttö antaa uusia mahdollisuuksia.

Työterveyslaitoksen ylilääkäri ja kuvataideterapeutti Katinka Tuisku on todennut, että taidetoiminta vahvistaa luovuutta, yhteisöllisyyttä ja yksilön näkyväksi tekemistä työyhteisössä tarjoten tilaa erilaisten näkökulmi

en kohtaamiseen ja taide auttaa palautumaan rasituksista sekä edistää uusien taitojen oppimista.

Työhyvinvointifoorumin Työhyvinvointi ja taide seminaarissa (5.5.2009) esiteltiin toimivia malleja taiteen ja kulttuuritoiminnan käytöstä osana työhyvinvointia. Esimerkkejä on jo lähes kaikilta taiteenaloilta ja hyvinkin erilaisissa yrityksissä. Taide ja kulttuuritoimintaa voi soveltaa myös työterveyshuollossa, työnohjauksessa, eri kulttuuritaustoista tulevien työntekijöiden integroimisessa työyhteisöön sekä työryhmätyöskentelyn kehittämisessä.

Kuvataiteella on paljon käyttämättömiä mahdollisuuksia perinteisen taideterapian lisäksi. Luovalla kuvailmiasulla on suotuisia vaikutuksia fysiologisiin stressivasteisiin, se poistaa muistamisen esteitä ja vähentää ahdistuksen tunnetta. Katinka Tuiskun mukaan kuvailmaisu tarjoaa mahdollisuuden kartoittaa ja jäsentää voimavaroja ja mielensisäisiä esteitä esimerkiksi sairauslomalta palattaessa. Kuvataiteen viihtyisyyttä ja hyvinvointia lisäävä merkitys on ymmärretty muun muassa monissa sairaaloissa mittavina taidekokoelmina ja prosenttiperiaate on tuonut taiteen päiväkoteihin, kouluihin ja kuriositeettina jopa Turun uuteen eläinhoitolaan.

Taiteen ja kulttuurin hyvinvointia lisäävän merkityksen sisäistäminen eri päätöksentekotasoilla on mainitun toimintaohjelman kunnianhimoinen päätavoite ja sen saavuttaminen onnistuu vain laajalla yhteistyöllä. .

Viitteet:

Bowea 1992,

Hass-Cohen ym.

2008

Kirjoittaja on Sosiaali-

ja terveysministerin

Terveyden edistämisen

politiikkaohjelman

ohjelmajohtaja.


Konst och hälsa on Terveyttä kulttuurista verkostoon kuuluva Folkhälsanin puitteis sa toimiva projekti, joka edistää terveyttä taiteen tai kulttuurin avulla perinteisiä rajoja ylit tävällä tavalla. Biologiassa väitelleen kuva taiteilija Rig gert Munsterhjelmin johdol la on toteutettu kaksi projektia, jois ta Osynliga sjukdomar (Nä kymättömät sai raudet) haastaa lää

Osynligasjukdomar–näkymättömätsairaudetRiggertMunsterhjelm

ketieteen rajallisia mah dol lisuuksia käsitellä sai rauk sia, joille ei aina löydy tyydyttävää tieteellis tä näyttöä, kuten särkysairaus fibro myalgia. Kuvassa on tyypillinen fibromyalgikon oire kuvaus. Näkymätön, niin sanottu subjektiivi nen oireisto muuttuu objektiiviseksi kun mon ta potilasta toisistaan riippumatta maalaa sa mankaltaisia kuvia oireistaan. .

Osynliga sjukdomar – näkymättömät sairaudet


OLLA TAITEILIJAOLLA LUOVATänä päivänä puhutaan paljon luovuudesta. Se on nimetty esimerkiksi opetusministeriön kulttuurin tulevaisuusselonteossa yhdeksi kulttuurin ja taiteen kukoistuksen voimatekijäksi. Mutta monesti luovuuspuhe jää tyhjäksi hokemaksi. Luovuutta peräänkuulutetaan, mutta harvemmin pohditaan mikä sitä synnyttää. Väitöskirjatutkimuksessani olen tutkinut ikääntyneiden kuvataiteilijoiden luovuutta. Haastattelin yhtätoista 63–81vuotiasta kuvataiteilijaa. Heillä oli paljon painavaa sanottavaa paitsi luovuudestaan myös ikääntymisestään taidekentällä.

Tarkastelin luovuutta luovuustutkija Miha ly Csikszentmihalyi kehittele män systee misen tutkimusotteen avulla. Tä mä DIFI malli (DomainIndividualFieldInter action

fra mework) näkee luovuuden monien tekijöiden yhteisvaikutuksena. Sillä halutaan viitata niihin sosiaalisiin, yhteiskunnallisiin ja rakenteellisiin piirteisiin, joiden piirissä luovat ihmiset työskentelevät. Kysymys ei ole erillisistä luovista yksilöistä, vaan luovaan prosessiin osallistuvat kaikki kentällä toimivat. Kenttä määrittelee sen, mikä on hyvää taidetta ja millaista luovuutta tuetaan. Kenttä puolustaa toimijoitaan ulospäin ja tuottaa keinoja, joilla nämä toteuttavat luovuuttaan.

Luovuuden katsotaan muodostuvan vuorovaikutuksessa kolmen eri elementin välillä. Ne ovat: 1) symbolisia sääntöjä sisältävä kulttuurin ala, esimerkiksi kuvataide, 2) symboli

sia sääntöjä omaksuva ja uudistava yksilö, taiteilija ja 3) asiantuntijayhteisö, joka hyväksyy tai hylkää taiteilijan kentälle tarjoamat teokset. Asiantuntijayhteisön muodostaa kentällä luovuuden tunnistavien ja tunnustusta jakavien portinvartijoiden joukko.

Luovuus ei vähene

Haastattelurunkoa tehdessäni oletin, että luovuutta koskevassa puheessa tulisi esille omassa itsessä tapahtuneita muutoksia. Kysyin haastateltavilta suoraan, onko luovuudessa tapahtunut muutoksia. Vastaukseksi sain joukon kieltäviä toteamuksia.

M70v: ”Joo, en mä usko, että tietenkin ylpeästi ja kauniisti voi sanoa, että ainahan mä olen ollut luova”.

Ikääntyneiden luovuutta tarkastelleissa tutkimuksissa ei ole päästy yksimielisyyteen iän vaikutuksesta luovuuteen. Vaikutukset nii hin luovuuden osaalueisiin, jotka ovat yh teydessä älykkyyteen, voivat vaihdella. Pitkittäistutkimuksissa havaittiin sujuvan älyk kyyden (fluid intelligence) alkavan heiketä 60 vuoden iässä. Kiteytyneen älykkyyden (crys tallized ingelligence) katsottiin paranevan aina seitsemäänkymmeneen ikävuoteen asti. Molemmissa älykkyyden muodoissa oli suu ria yksilöllisiä eroja. Yli puolet ikäänty

Terhi Aaltosen

kulttuuripolitiikan

väitöskirja

”Taiteilija ei vanhene –

Haastattelututkimus

kuvataiteilijoiden

ikääntymiskokemuksista

taidemaailmassa”

tarkastetaan alkusyksyllä

Jyväskylän yliopistossa.

ollataiteilijaollaluovaPääsihteeriTerhiAaltonen


neis tä menestyi yhtä hyvin kuin nuoret aikuiset molempia älykkyyden muotoja testaavissa tutkimuksissa.

Kentän merkitys luovuuden tukemisessa

Luovuuden kannalta ei ole tärkeää pelkästään se, kuinka paljon taiteilijat tarjoavat luovia tuotoksia kentän arvioitavaksi eli siis se, kuinka luovia he ovat. Merkityksellistä on myös se, kuinka vastaanottavainen kenttä on uusille tuotoksille. Luovuustutkijoiden mukaan luovuuden lisäämistä tutkittaessa on tärkeä tarkastella myös kentän kykyä tunnistaa ja tunnustaa luovuus. Tärkeä kysymys on myös, kuinka kenttä stimuloi luovuutta? Portinvartijat ovat keskeisessä asemassa legitiimin taiteen määrittelyssä. He voivat edistää tai hidastaa kulttuurin alan muutoksia, ja se onkin yksi kentän keskeisimpiä keinoja kontrolloida luovuutta.

Csikszentmihalyi kuvaa luovuutta tukevan kentän erityispiirteitä. Yhteiskunta, jolla on tarjota riittävät taloudelliset edellytykset on paremmassa asemassa luovien prosessien tukemisessa. Kentän hyvät taloudelliset resurssit mahdollistavat suuremman erikoistumisen ja kokeilun ja ne tukevat myös esimerkiksi uusien tuotosten nopeaa palkitsemista.

Mutta pelkästään voimakas rahallinen pa nostus ei riitä tuottamaan luovia tekoja. Kentän tulisi voida toimia suhteellisen itsenäisesti, esimerkiksi yhteiskunnan poliittisten ja taloudellisten pyrkimysten ulkopuolella. Kentän toiminnan tulisi olla vain sen verran organisoitunutta, että ei synny itseään ylläpitävää byrokratiaa ja joustamattomuutta.

Luovan yksilön kannalta on keskeistä, et

tä kenttä voi tarjota hänelle mahdollisuuden toimia vapaasti. Hänellä tulee olla riittävästi aikaa tehdä rauhassa luovaa työtään. Kentän tulee pystyä antamaan oikealla hetkellä katalysoivaa tukea. Lisäksi taiteilijalla itsellään tulee olla halu ja motivaatio työskentelyyn ja samanaikaisesti kyky erottaa hyvät ideat huonoista.

Kentän taidekäsitys muuttuu

Kun tarkastellaan ikääntyneiden taiteilijoiden luovuuden tunnistamista ja siinä tapahtuvia muutoksia kentällä, on huomioitava, että emme puhu pelkästään taiteilijassa itsessään tapahtuvista muutoksista. Myös kentän muutoksista voi seurata tietyn tyyppisen taiteen muuttuminen vanhanaikaiseksi. Luovuuden tunnistaminen liittyy kentän käsitykseen siitä, mikä on legitiimiä taidetta ja tämä käsitys on jatkuvassa muutoksessa. Kentän arvostusten muutos vaikuttaa siihen, keiden luovuus tunnistetaan ja millaista taidetta ja keitä taiteilijoita tuetaan ja kannustetaan. Uudistumista ja uusia teoksia haluavat kiihkeimmin taidetta työkseen kuluttavat ja niitä arvioivat ammattilaiset. Toisaalta harjaantunut katsoja pystyy tunnistamaan pienetkin muutokset. Ikä syrjintä saattaa kuitenkin jäädä piiloon taidekentällä juuri taidekäsityksen muutosten ja legitiimin taiteen käsitteen purkamisen vaikeuden takia.

n71v: ”Se on sitten myöskin omalla tavalla vapauttava asia, ikääntyminen, että ajattelee, että onhan tässä tullut tehtyä, niin kuin määrätyssä pilttuussa pysyttyä aika kauan, että olenko mä enää velvollinen olemaan kenellekään se mikä mä olin ennen, vai


mähän voin olla ihan jotain muuta, jos musta tuntuu nyt, että ikään kuin vapauttaa, antaa enemmän mahdollisuuksia…”

M73v: ”Se menee vaan automaattisesti, että uusi sukupolvi tulee... mä ajattelin, että mä teen linjaani, niin kuin mä olen aina tehnyt. Mulle se linja on aina ollut kovan tappelun takana…”

Haastattelupuheesta nousi esille, että taiteilijan oma linja on ollut tinkimättömän prosessin takana. Siitä ei haluttu poiketa, vaikka asiantuntijayhteisön mielipiteiden merkitys tunnistettiin. Vaikka uudistumisen ja toisteisuuden raja on hienovireinen, jonkinlainen jatkuva uusiutuminen koettiin välttämättömäksi.

n77v: ”… eihän sitä kauan jaksa yhtä ja samaa tehdä, oli millainen kausi tahansa…”

Taiteilijaeläke tuki ikääntyneiden taiteilijoiden luovuutta

Luovuuden tunnustamisen tärkeitä elementtejä ovat tuki ja palaute. Lähes kaikilla haastattelemillani ikääntyneillä kuvataiteilijoilla oli ylimääräinen taiteilijaeläke. Taiteilijaeläkkeen saaminen on kentän tunnustus, eräänlainen palkinto. Siten eläke liittyi keskeisesti myös ikääntyneiden kuvataiteilijoiden luovuuden tukemiseen. Taiteilijaeläkkeen merkitys korostui haastattelupuheessa.

n81v: ”Sitten on nämä taiteilijaeläkkeet kauhean tärkeät, että ikääntyneet saavat niitä. Kyllä ne varmasti työssään sitä [muuta eläketurvaa] kovin huonosti ovat kartuttaneet.”

M73v: ”Kyllä mun kaveripiiri ainakin, jotka on valtion eläkkeellä [taiteilijaeläkkeellä], niin sanoo, että jos sitä ei olisi ollut, niin naru kaulaan ja sillä selvä. Ei olisi mitään toimeentulomahdollisuutta.”

Taiteilijaeläkkeen osalta tutkimuskohteeni oli suorastaan herkullinen. Eläkkeen juuret juontavat 1800luvulle. Järjestelmä syntyi aikana, jolloin taide nähtiin autonomisena ja se haluttiin erottaa yhteiskunnallisista ja poliittisista merkityksistä. Kulttuuripolitiikassa on tapahtunut viime vuosikymmeninä olennainen käänne: taiteen itseisarvoisesta tukemisesta on siirrytty korostamaan taiteen ja kulttuurin instrumentaalisia arvoja sekä yhteyttä muihin politiikan aloihin.

Taiteilijaeläke tuki luovuutta hämmästyttävän hyvin, kun tarkastelin sitä systeemisen lähestymistavan avulla. Järjestelmä tuotti uutta luovuutta kentälle. Eläkkeen saajiksi valikoitui kuvataiteilijoita, jotka olivat jo näyttäneet luovan kykynsä kentällä. Eläke takasi heille vapauden ja rauhan luovaan työhön, ilman raportointivelvollisuuksia tai pelkoa siitä, että toimeentulo vaarantuisi, jos luovia tuotoksia ei syntyisi tai ne eivät miellyttäisi portinvartijoita. Taiteilijoilla oli kuitenkin itsellään vahva intressi työskennellä aktiivisesti, saada teoksiaan esille ja säilyttää asemansa kentän kamppailuissa.

Luovuuden tukemisessa olisi paljon opittavaa taiteilijaeläkejärjestelmästä. Ylipäätään ikääntyneiden taiteilijoiden luovuus ja asema taidekentällä ovat jääneet aivan liian vähälle huomiolle kulttuuripolitiikassamme. Asian luulisi kiinnostavan päättäjiäkin, koska suuriin ikäluokkiin kuuluvat taiteilijat tulevat eläkeikään aivan pikapuoliin..


Suomen Kult tuu rirahaston Myrskyhank e on suunnattu ensisijaisesti 13 – 17vuotiaille nuorille, joita on vaikea tavoittaa perinteisin keinoin. Hanke rahoittaa myös Jaakko Niemelän ja Antti Arkoman vetämää Mekaaninen maailma projektia, jossa kuusi 14 – 17vuotiasta poikaa tekee autoista erikoismekaanisia kulkuneuvoja. Samalla ryhmä tutustuu kuvataiteeseen. Prosessi ja lopputulos dokumentoidaan ja esitellään Myrskyfestivaaleilla.

Työpajan sisällöllisenä ja käytännön lähtökohtina ovat autojen erilaiset rakenteet, pie

MEKAANINENMAAILMATaidemaalariAnttiArkomajakuvataiteilijaJaakkoNiemelä

MEKAANINEN MAAILMA

noismalliautot ja mekaniikka. Työvaiheita ovat luonnostelu piirtämällä, pienoismallin tekeminen, autojen purkaminen ja uudelleen rakentaminen sekä työvaiheitten ja lopputuloksen dokumentointi.

Pojat luovat yksilö ja yhteistyönä erityiskulkuneuvoja käyttäen hyväksi oikeiden autojen rakenteita, ääntä ja valoja. Aluksi autoja purkaen ja sen jälkeen rakentaen niistä erityisellä tavalla tuunattuja kulkuneuvoja nuorten omien ideoiden mukaisesti.

Työpajaa varten saatiin tilat Koneen säätiön Saaren kartanosta Mynä mäel tä. .


aktivoivaarkimuistisairailleTaidemaalariMikaHelin

aktivoiva arki muistisairaille

Työpajan tärkeimpänä lähtökohtana pidän positiivista kokemusta. Sitä, että vanhus saa työskennellä oman jaksamisensa ehdoilla. Jos jonain kertana ei jaksa tehdä töitä, ei ole pakko. Tai jos haluaa lähteä pois työpajalta niin sen pitää olla mahdollista.

Pidän tärkeänä henkilökohtaista kontaktia jokaiseen ryhmän jäseneen. Istun henkilön kanssa ja keskustelen tekeillä olevasta teoksesta, elämästä, syksystä, ruuasta... ihan mistä vaan. Pyrin tätä kautta herättämään muistoja. Yleensä johdattelen keskustelua niille alueille, joista tiedän ihmisen olevan kiinnostunut. Yritän aina kannustaa tekemään edes vähän.

Pyrin helppouteen tehtävänannossa. Ajan myötä annan hankalampia tehtäviä heille, joilta tekeminen luonistuu. Toistojen kautta tekemisestä tulee helpompaa. Tämänhetkisen ryhmäni kanssa kokemukset ovat olleet erittäin positiivisia. Naurua riittää ja meillä on ollut paljon hauskoja hetkiä.

Kaikille meille esteettiset asiat ovat tärkeitä. Tämän huomioonottaminen hoitolaitosten asu misympäristön suunnittelussa on tärkeää. Tulisi pyrkiä sellaisiin ratkaisuihin jotka tekevät osastoista kotoisempia ja viihtyisäm piä. Rauhallinen ja miellyttävä ympäristö on tärkeä sekä asukkaille että työntekijöille. Jo sisustuksen värivalinnoilla on suuri merkitys. Myös pukeutumisessa asukkaiden omat mieltymykset olisi hyvä ottaa huomioon.

Kaikilla ihmisillä tulee olla mahdollisuus päästä tekemään asioita, jotka tuottavat mielihyvän tunteita. Positiiviset kokemukset tekevät arjesta mielekkään. Jos asukkaat saavat elämisympäristöstään positiivisen kokemuksen, vaikuttaa se yleiseen mielialaan. Parempi yleinen mieliala vähentää häiriökäyttäytymistä.

Asukkaiden kunto vaikuttaa mahdollisuuteen osallistua tekemiseen. Kysymykseen voi tulla aistien aktivoiminen musiikilla, kuvilla, tuoksuilla ja kosketuksella. Näillä kaikilla on voimakas vaikutus ihmisen muistiin. Tavoitteena voidaan pitää sitä, että kaikilla ihmisillä on mahdollisuus osallistua jonkinlaiseen toimintaan.

Näitä asioita voitaisiin kehittää esimerkiksi Taideteollisessa korkeakoulussa projekteina. Erilainen ympäristön innovointi olisi tarpeellinen juuri hoitolaitoksille. Niissä asukkailla ei ole mahdollisuutta tai kykyä itsenäisesti tuottaa virikkeellistä toimintaa. Passiivinen elämisympäristö on turhauttava ja raskas niin henkisesti kuin fyysisesti. Kuka meistä haluaisi asua ympäristössä, jossa viihtyvyyttä ei ole lain kaan mietitty? Hoitolaitoksessa asumisym päristöä pitää myös miettiä ihmisten kotina.

Välittämisen kulttuurin juuruttaminen hoi totyön arkeen tulisi ottaa tavoitteeksi. Se tar koittaa, että asukas kohdataan ihmisenä ja huo mioidaan eri tavoin, esimerkiksi kysymällä hänen vointiaan tai kehutaan ulkonäköön liittyvissä asioissa, jos henkilöltä on leikattu hiukset tai hän on pukeutunut tyylikkäästi. Pyritään luomaan ilmapiiri, jossa ihmisestä välitetään.

Vielä vireässä kunnossa olevat muistisairaat tulee erityisesti ottaa huomioon. Passivoiva ympäristö turhauttaa aktiivisen ihmisen.

Aktiivien ja osastojen ilopillerien positiivisuus tarttuu muihinkin ihmisiin ja parantaa näin osastojen yleistä ilmapiiriä. Tarkoitus ei kuitenkaan missään nimessä ole olla huomioimatta ihmisiä tasavertaisina, vaan kohdentaa virikkeellistä toimintaa niille, jotka sitä erityisesti kaipaavat. .

Tavoite:

Pyrkimys hyvinvoinnin

edistämiseen sekä

hoitolaitosympäristössä,

että vanhustyön

muillakin osa-alueilla.

Luova viriketoiminta

pysyvänä osana

hoitolaitoksissa

asuvien arkea.


Ranskalainen filosofi Michel Foucault kirjoitti hulluuden historiasta tiiliskiven paksuisen kirjan. Kirjan ydinsa noma on Markku Kekäläisen mukaan jat ku mo spitaalisten eristämisestä mustan surman, ruton kautta hulluuden ja järjen vuoropu heluun keskiajalla, ja taas eristämiseen kun sairaalat alkoivat toimia työttömien, pik kurikollisten ja hullujen säilytyspaikkoina klas sisella kaudella.

Elämismaailmassamme tapahtuu jako kahteen: sairaisiin ja terveisiin, hyödyttömiin ja hyödyllisiin. Nykyisin pyritään kuitenkin vähentämään laitoshoitoa ja kai siirtämään aikamme hyödyttömät ”normaalien” ihmisten pariin. Pyrkimys on hyvä, mutta onko yhteisö valmis hyväksymään joukkoonsa alkoholistin, työttömän, psyykkisesti sairaan, asunnottoman tai muuten poikkeavan. Mikä on tämä ihmisen tarve luokitella ja diagnostisoida, määritellä poikkeava?

Ehkä luokittelemisen tarve on osa itsen löytämistä ja rajan vetämistä suhteessa toiseen: minä en ole tuollainen, minä olen terve. En samaistu vammaiseen henkilöön, minä pärjään omillani. Minua eivät koske perversiot eikä työttömyys, minun elämässäni on kaikki siis kunnossa. Ja jos koskevatkin, kuuluvat ne yksityisen alueelle, johon ei nähdä suoraan. Mikä olisikaan tyhmempää kuin suoraan tunnustaa olevansa poikkeva. Miksi edes pitäisi? Enhän minä ole poikkeava.

Tunnustaessaan vaikkapa kuulevansa ääniä

tai näkevänsä harhoja hullu on siis sekä poikkeava että hiukan tyhmä eihän niistä sellaisista puhuta. Bisnekset sujuvat paremmin, jos antaa itsestään edustavan kuvan.

Onko kuvataiteilija sitten jo itsessään outo ilmiö ihmisenä suomalaisessa yhteiskunnassa? Ulkopuolisten taidetta, outsidertaidetta, näkee paljon Euroopassa ja erityisesti Yhdysvalloissa, jossa sitä varten on perustettu erityisiä gallerioita ja kokoelmia. Paitsi eilänsimai set taiteilijat myös psyykkisesti poikkeavat taiteilijat kuuluvat usein outsidertaiteen piiriin. Hieronymus Bosch edusti taiteilijan hulluutta keskiajalla. Yhdysvaltalainen Henry Darger, joka kuoli 1973, maalasi kuvia pie nistä tytöistä, joilla toisinaan on poikien su kupuolielimet ja joita pahat aikuiset uhkaavat väkivallalla. .

HULLUUDESTA OMIN SANOIN

Eeva Helameri: Pakkomielle, 2009–10,

kanaverkko, villalanka ja puikot,

noin 70 x 40 x 40 cm.

Valokuvaaja: Annukka Majamäki.

hulluudesta omin samoinKuvataiteilija Annukka Majamäki



Veikko Saarivaara: Kevyttä ja painavaa, 2008, öljyvärimaalaus kankaalle, 90 x 100 cm. Kuvaaja Heikki Tuuli.


Viivan ilmaisuvoima on rajaton

Tuula Velling, Master of Fine Art / Chinese Calligraphy

Taidemaalarit

Veikko Saarivaara

ja Aino Ulmanen

keskustelevat Vapaan

Taidekoulun opettajina

piirustuksen merkityksestä

maalaustaiteessa ja

omassa työskentelyssään.

Viivan ilmaisuvoima on rajaton

Croquis-piirustus eli

ranskalainen luonnos-

piirustus on asentoaan

vaihtavasta elävästä

mallista tehty nopea

luonnosmainen ja viitteen-

omainen piirustus.

Sen tavoitteena on

asennon ja sen liikkeen

sekä muodon ja kokonai-

suuden luonteenomaisten

piirteiden tallentaminen.

Veikko Saarivaara ja Aino Ulmanen ovat mo lemmat opiskelleet piirtämistä Vapaas sa Taidekoulussa. Siellä iltapiirustukseen osal listujia on aina ollut paljon.

Veikko Saa rivaara muistelee, että hänen opiskeluaika naan 1980luvun puolivälissä Vapaassa oli useita piirustuksenopettajia. Pit käai kainen ja arvostettu piirustuk sen opet taja oli taidemaalari Kauko Hä mä läi nen, jonka linjauksen mukaista valöö ri pii rus tus ta eli hiilimaalausta Vapaassa edel leen opetetaan. Aino Ulmasen piirustuksen opet ta jia oli vat Veikon lisäksi taidemaalarit Pau la Ho lo pai nen ja Ka ri Aap ro.

Uudet välineet rikastavat ilmaisua

Veikko Saarivaara: Sinä, Aino, toit iltapiirustukseen tussin, petsin, ruokokynät ja siveltimet. Ne antoivat uutta ilmettä opetukseen. Petsi ja tussi soveltuvat piirtämiseen erittäin hyvin. Aino Ulmanen: Petsiin ja ruokokyniin tutustuin ensi kertaa, kun Paula Holopainen esitteli ne. Mielestäni ne soveltuvat ennen kaikkea croquispiirustukseen. Juuri nyt minua kiehtovat tuhka ja noki, uusina maalausmateriaaleina. Eri puulajeja polttamalla saa aikaan kiinnostavia väripaletteja. Veikko Saarivaara: Aikaisemmin piirustushiiltä valmistettiin vain pajusta, mutta nykyään sitä poltetaan myös puusta. Itse

valmistettu meriruokokynä on innostava piirustusväline. Olemme oppilaiden kanssa kokeilleet erilaisia piirustuspintoja, tavanomaisen elävänmallin paperin eli litoposterin lisäksi esimerkiksi suoja ja käärepaperia. Olemme myös tutkineet, millaista rikkautta ja rytmiä työhön tuovat erilaiset hiilellä aikaansaadut jäljet. Hiilen lappeella tehty veto (raappaus), terävän hiilen jälki, käsin pyyhitty tai paperilla levitetty hiili ovat piirustuksessa käyttökelpoisia. Kaikenlaiset tekotavat ovat sallittuja, jotta syntyisi eri lailla hengittäviä alueita. Aino Ulmanen: Jos hiilipiirustuksen ylityöstää, herkällä hiilikumin sipaisulla valon voi saada vielä näkyviin. Neuvon oppilaita ilmaisemaan myös aiheessa olevaa tunnetta, kuvaamaan sitä rohkeasti viivassa, valöörissä ja millä tavoin tahansa teosta työstääkin.Veikko Saarivaara: Tunnetta on oltava mu kana, sehän on kaikissa taidemuodoissa. Kont rasteja syntyy, elämä ei ole tasaista. Siinä on syke.Aino Ulmanen: Onnistunut piirustus on tutkittu, todentuntuinen ja tuore. Kuin siihen olisi tarttunut jotakin tekijän omasta elämästä.Veikko Saarivaara: Parasta on, kun piirtämisessä on päässyt vauhtiin eikä edes huo maa piirtävänsä. Vasta loppuvaiheessa huo maa työstäneensä mahdollisesti taideteok sen.Aino Ulmanen: Minulla on joskus tunne, että joku toinen piirtää kädelläni.


Veikko Saarivaara: Se johtuu ammattitaidosta. Kun hallitsee tekniikat, hyvät työskente lytavat ja on vahva vireystila päällä, työ etenee jouhevasti eikä edes hiilen katkeaminen tai värituubin etsiminen pysähdytä sitä. Käden liikkuessa pohdinta on syvällä eikä tietoises sa ajattelussa.

Piirustus alkaa viivasta

Veikko Saarivaara: Aina kun liikautat kättäsi, tuloksena on viiva. Viivakimpuilla voi toteuttaa myös valöörin.Aino Ulmanen: Viivalla voi rajattomasti ilmaista kaikenlaisia tunteita, jos toteutus tulee sydämestä. Viivapiirustuksella on ääni, sitä voi verrata musiikkiin. Veikko Saarivaara: Voin kuvitella piirustus luokan hartaan tunnelman, hiilen äänen pa perille piirrettäessä. Ääni tyhjentää mielen ja auttaa havainnointiin myös muilla aisteilla. Kes kittyminen paranee ja muu ympärillä oleva etääntyy.Aino Ulmanen: Elävää mallia voisi verrata maisemaan, molempia pitää tutkia samalla ta valla. Mallissa tutkitaan valon kulkua iholla ja maisemassakin, esimerkiksi puunrungolla. Malli saadaan näyttämään kolmiulotteiselta, kun valonpuolelle piirretään ohut viiva ja var jon puolelle paksumpi viiva.Veikko Saarivaara: Myös tila ilmaistaan viivalla yhtäaikaisesti mallin kanssa. Jos piirretään samanarvoisella viivalla, malli leikkautuu taustasta kuin paperinukke. Viivan elävyys tuo piirrokseen enemmän tapahtumia, esimerkiksi kontrasteja lähellä ja kaukana, valossa ja varjossa.Veikko Saarivaara: Kun oppii piirtämään elävää mallia, oppii piirtämään myös muita aiheita ja hahmottamaan paremmin rakenteita.Aino Ulmanen: Mittasuhteiden ja muodon löytäminen elävästä mallista on perusasia. Ensin on löydettävä mallin painopiste, mallin asen non vaatimat päälinjat ja massan oikeat

suh teet, sitten voi etsiä muotoa mallin jäsenille. Oikotietä ei ole. Kun piirtäjä on löytänyt mit tasuhteet ja muodon sekä hallitsee viivalla piir tämisen, hänellä on taidot lähteä tulkitsemaan mallia. Myös abstraktimpaa ilmaisua voi lähteä kokeilemaan.Veikko Saarivaara: Abstrahoinnissa siirry tään uudelle tasolle ja opitaan piirtämään mal li pelkistetysti. Croquispiirustus aut taa abstra hoinnissa: siinä piirtäjän on ehdittävä tallentamaan mallista olennainen, juuri siinä hetkessä oleva tapahtuma.Aino Ulmanen: Olennaisen voi piirtää viitteellisesti tai korostaen. Mallista voi myös etsiä jonkin kiinnostavan yksityiskohdan ja tulkita sitä voimakkaammin. Lennokkaalla viivalla voi liioitella muotoa. Tämän jälkeen voi siirtyä valööripiirustukseen, siinä voi unohtaa muodon ja keskittyä valöörimaailmaan.

Valöörit kuin värit

Veikko Saarivaara: Valööripiirustus auttaa ymmärtämään värien tummuusasteita ja suh teita, valon suuntaa, valoa ja varjoa luonnol lisesti sekä myös valon käyttäytymistä tilassa, myötä, sivu ja vastavalona. Va löö ripii rustus on hiilellä maalaamista ja Va paassa Taidekoulussa hiilimaalaus on vahva ilmaisu muoto. Piirustuksessa valöörimaailma on kuin värimaailma. Myös vastakohdat toimivat kuin maalauksessa. Vapaa Taidekoulu on maalarikoulu ja piirtäessä oppii havainnoimaan maalausta varten.Aino Ulmanen: Elävää mallia piirrettäessä on mahdollista löytää pohkeen pyöreys jopa kol mella valöörillä, jotka ovat valo, keskivalöö ri ja varjo. Ne vastaavat maalauksessa kolmea tummuusastetta. Kehotan aina oppilaita et simään inspiroivimman kuvakulman malliin ja asettumaan siihen tukevasti. Pitkäaikaista asen toa piirrettäessä sommitteluun voi paneutua syvemmin, koska malli on vain yhdessä asennossa. Kolme erilaista 20 minuutin pi


tuis ta asentoa illan aikana on keino, jolla op pii sommittelemaan useampia asentoja samaan tilaan ja hallitsemaan sitä läheltä ja kaukaa. Veikko Saarivaara: Piirustuspinnan jaossa tummimmalla alueella on painavin arvo. Piir täjä rajaa piirustuspinnan itselleen mielekkääk si. Malli on osa tätä rajatun pinnan sommi telmaa, hahmo piirretään siihen valoina ja var joina. Aino Ulmanen: Mallin asentoa pitää vaihdella, niin piirtäjä oppii löytämään tilassa olevan painon. Piirustuksessa aihe, esimer kiksi mal li, ja tila painotetaan valööreilla. Maa lauksessa vastaava painotus muodostetaan väreillä. Ak tiivisella piirtämisellä hankittu havainnointikyky on arvokas taito ja taustavoima maalaukselle.

Tuleeko uusi piirustusaalto?

Veikko Saarivaara: Aloitin juuri uuden maalausjakson siten, että sivelsin muutaman päivän tussia ruohopapereille. Löysin viivan

ja viivarytmiikan maalaamiseeni uudelleen, ja intoa riittää. Aino Ulmanen: Unto Pusa kirjoitti: ”Viiva on taidetta silloin, kun se muuttuu eläväksi rytmiseksi liikkeeksi”. Samassa rytmisessä tapahtumassa ovat piirustuspinta, viiva ja valööri. Rytmiä syntyy myös työskentelytilanteessa itsessään. Veikko Saarivaara: Kun piirtäjä oppii yhden mielenkiintoisen ilmaisutavan, hän saattaa pitäytyä siinä eikä helposti etsi muita ilmaisukeinoja. Tarvitaan rohkeutta, ahkeruutta ja mielikuvitusta uuden kokeilemiseen. Piirtämisestä on hyötyä myös monessa muussa työssä ja toimessa. Se avaa uusia näkemyksiä.Aino Ulmanen: Luulen, että uusi piirustusaalto on tulossa ja näemme Helsingissä vielä piirustusgallerian. Piirustus voi kyllä olla mielenkiintoisempi kuin maalaus. Elinvoimainen viiva saa vedet kohoamaan silmiin. Meille piirustus on intohimoa ja opettaminen suuri nautinto. .

Aino Ulmanen: 23, 2000,

tussi, pigmentti ja petsi paperille, 28 x 32 cm.

Kuva: Aino Ulmanen.



opintojaelämäävartenKuvataiteilijaKaisuLundelin

opintoja elämää vartenKuvataiteen erikoistumisopinnot on tarkoitettu jo kuvataiteilijoina työskennelleille taiteilijoille jatkokoulutukseksi. Syyt lähteä opiskelemaan uudelleen olivat Taideinstituutin ryhmässä kovin erilaisia. Minulta usko kuvataiteen ympärillä olevaan touhuun ja toimintaan sekä itse kuvataiteilijan työhön olivat hupenemassa. Sain vinkin ystävältäni Lahden erikoistumisopinnoista, kun valittelin sotkuista suhdettani työhöni.

Olin 2004 ollut Kuvataideakatemian jatkokoulutuksessa Ihminen ennen, nyt ja tule

vaisuudessa. Opintokokonaisuus oli silloin hieno ja näkökulmia avartavaa.

Lahden erikoistumisopinnot kestävät vuoden. Opiskelu tapahtuu usein viikonloppuisin tai periodina. Opinnot voi siten suorittaa töiden ohella. Opintokokonaisuuden sai itse suunnitella, tarjolla oli runsaasti eri kurssivaihtoehtoja. Opintopisteitä täytyy kerätä tietty määrä. Luulen, että valtiontukea varten. Meidän ryhmämme valmistuminen pitkittyi puolella vuodella lopputyönäyttelyn vuoksi. Viimeisellä lukukaudella en tosin saanut ottaa byrokraattisista syistä kuin yhden kurssin, koska pisteitä oli kertynyt liikaa.

Vapaasti valittavia kursseja Lahdessa

Reitti ymmärryksen mahdolliseen lisääntymiseen oli kovin erilainen kuin kuvittelin. Opintieni Lahdessa muodostui hauskaksi. Se vei vaihtoopiskelijaksi toiselle mantereellekin.

Keväällä 2008 saimme valita kursseja vapaasti. Valitsin filosofian ja estetiikan sekä luovan kirjoittamisen opintokokonaisuuksia ja kirjallisuuden lukupiirin. Käytännön työhön liittyviä kursseja olivat valokuvaus ja videokurssit.

Innostuin kovasti FL Miika Luodon filosofian ja estetiikan kursseista. Sai etäisyyttä ja uusia tapoja tarkastella elämää ja taidetta. Ovia avautui tai ainakin raottui muihin maail

Kokemuksiani kuvataiteili-

jan erikoistumisopinnoista

Lahden Taideinstituutissa

ja Guelphin yliopistossa

vuosilta 2008 – 2009.

Ymmärryksen

ja tiedon mahdollinen

lisääntyminen olivat

motiivini opintielle.

Opiskelua elämää varten,

aika vanhanaikainen

näkökulma siis.

Kaisu Lundelin: Distances, 2009,

yhdistelmätekniikka, 70 x 30 cm.

Kuvaaja Kaisu Lundelin.


moihin. Happea kuvataidearkeen toivat myös muut kurssit.

Vaihto-opiskeluun mahdollisimman kauas

Opintovuoden keväällä meille kerrottiin mahdollisuudesta hakea vaihtoopiskeluun. Ajatus tuntui mukavalta. Omana opiskeluaikanani 1990luvun alussa tällaista mahdollisuutta ei vielä ollut. Päätin hakea – ja mahdollisimman kauas. Guelphin yliopisto Kanadassa oli vaihtoehdoista kaukaisin ja sinne hakemus lähti.

Järjestely oli aika mutkikas. Sain apua opiske lukollegaltani, kuvataiteilija Minna Kähkö seltä hakemuskoukeroissa. Minna ajautui myös opiskelemaan Kanadaan samaan paik kaan. Guelphin opintokurssit piti valita jo Suomessa, mikä teki prosessista melkoisen lot topelin. Paikan päällä suurin osa kursseista kui tenkin vaihtui. Kanadassa ei ole erikoistumisopiskelujärjestelmää. Jouduimme perustason opintokursseille.

PohjoisAmerikka oli minulle ennestään vieras manner. Perillä tuli tunne, että on TVsarjassa: kahvilat tarjoilijoineen, kampusalue, omakotialueet ja ostoskeskukset, keltaiset koulubussit. Minna asui kampusalueella. Itse halusin asua muualla, aluksi alivuokralaisena ja lopuksi kokonaan omillani.

Koulumaista opiskeluaGuephissa

Pääsimme uuden median, piirustuksen, maalauksen ja litografian kursseille. Opiskelu oli täyspäiväistä. Olimme valinneet liikaa kursseja, sillä emme olleet ymmärtäneet, että niissä oli paljon itsenäistä työskentelyä varsinaisen opetuksen lisäksi. Viikot olivat parhaimmillaan 48tuntisia.

Erilaisten tekstien lukeminen ja esseekirjoittaminen luetun pohjalta kuuluivat opintoihin. Huvittavaa oli, että maalauksen kurs

sin ensimmäinen teksti oli aiheesta Onko maalaustaide kuollut ja piirustuskurssin ensimmäinen teksti käsitteli teemaa Onko piirustustaide kuollut. Lukeminen ja kirjoittaminen veivät aikaa, tekstit olivat sanastollisesti vaikeita. Pikku hiljaa muodostui käsitys, mistä asioista siellä käydään taidekeskustelua.

Yliopistolla kävi useita vierailevia taiteilijoita Kanadasta ja USA:sta kertomassa omasta työstään. Teimme retkiä Toronton taidepaikkoihin ja taiteiden yöhön keltaisilla koulubusseilla. Vaihtoopiskelijoille järjestettiin myös kulttuuriretkiä lähialueille kuten intiaanien Pow Wow juhliin ja Niagaran putouksille.

Opiskelu oli mielenkiintoista, tosin kovin koulumaista, mutta synnytti ajatuksia. Kieltä ja kommunikaatiota tuli pohdittua paljonkin, kuten englannin kielen valtaa ja vaikutusta ajatteluun ja kulttuuriin. Yllättäen huomasin, että maalasin matemaattisia kaavoja, nonsense tai absurditekstejä. Nämä syntyivät varmaankin vastareaktiona kielipohdinnoilleni.

Ennen kotiinpaluuta kävimme Mont rea lissa, Quebecissä ja kohokohtana New Yor kissa.

Yhteenvedoksi

Keväällä 2009 osallistuin vielä serigrafian kurssille Lahdessa. Kurssilla jatkoin teossarjaa, jonka alku oli Guelphissa. Oli hauska jatkaa vielä välimatkoja käsittelevää aihetta.

Erikoistumisopintoihin osallistuneista ei opiskeluaikana muodostunut tiivistä ryhmää. Uusia miellyttäviä tuttavuuksia syntyi. Ryhmällä oli lopputyönäyttely Voipaalan Tai dekeskuksessa toukokuussa 2009.

Lahden erikoistumisopinnot olivat hyvä kokemus kuten Kuvataideakatemian jatkokoulutuskin 2004. On hyvä, että vastaavanlaisia tai lyhyempiäkin opintomahdollisuuksia on taiteilijoille tarjolla. Korkeatasoista koulutusta, joka ei tähtää tutkintoon. Maisteri ja tohtoriopinnot ovat toinen juttu, jossa motiivit ovat monimuotoisempia. .


Viimeinen maisema

viimeinen maisemaElokuvaohjaaja Kanerva Cederström

Taidemaalari

Eva Cederström

kutsuttiin

Taidemaalariliiton

kunniajäseneksi

1983.

Eva Cederström: Maisema Selkämereltä,

1994– 95, öljymaalaus kankaalle, 33 x 47,5 cm.

Kuvaaja Kanerva Cederström.

Maalaus on pienikokoinen, toisin kuin useimmat äitini työt. Siinä on luonnosmaisuutta, viimeistelemättömyyttä. Viivat ja vedot on vauhdikkaita, jollain tapaa jopa hajamielisiä. Tunnistaisin sen välittömästi hänen työkseen, näkisinpä sen missä tahansa. Värin käsittely, muotojen käsittely, siveltimen vedot ovat hänen, signeerausta ei tarvita. Se on hänen viimeinen maalauksensa.

Tämä merenselkä, nämä luodot, tämä horisontti toistuvat kymmenissä hänen maalauksissaan, akvarelleissaan, pastellitöissään, piirustuksissaan. Ne olivat hänen Mont St. Victoirensa. Cézanne oli hänelle tärkein kaikista.

Lukemattomat olivat ne venematkat tuolle Selkämeren aavalle ja ulkoluodoille luonnoslehtiön ja liitujen kulkiessa mukana. Hänen luonnoslehtiön ylle keskittynyt hahmonsa kal lion kupeessa oli retkiimme kuuluva näky. Paikallinen luotsi vei hänet kerran kovassa merenkäynnissä maalaustarvikkeineen karulle Kihdin saarelle ja jätti sinne yöksi. Aamun

va lo merenselällä oli tavoitettava. Suhde merimai semaan oli lähes pakkomielteinen, välttämättömyys hänen maalariudelleen.

Viimeisiä matkoja aavalle oli ajo pienellä perämoottorilla rasvatyynelle selälle – moottori sammutettiin ja kelluimme veneessä merenkäynnin meitä keinuttaessa äärettömässä sinisyydessä, jossa ei erottanut enää merta ja taivasta toisistaan. Seuraavana syksynä syntyi kuvan maalaus Lallukassa. Seuraavaa kesää ei enää tullut.

Saaressa ateljeen nurkassa on vielä hänen maalaustarvikepöytänsä, siveltimet, värejä, tärpätti ja fiksatiivipulloja. Seinää vasten nojaa muutama tyhjä Ingresluonnoslehtiö, pohjustettu suuri kangas, jossa häämöttää hiilellä luonnosteltu meri ja kallio, tutut viivat.

Olen ollut tämän maiseman äärellä lähes kaikki kesät lapsuudestani asti – talvisin, katsoessani sitä kotona Helsingissä tästä maalauksesta, tunnistan saman kaipuun kuin maalariäidilläni. Merelle, merelle, valoon ja väriin! .


WHAT IS A CRISIS?Visual Arts Theorist Zane Oborenko

WHAT IS A CRISIS?The crisis has been discussed a great deal of late. But do we all have the same understanding of what the term “crisis” means? And is the financial crisis really the most important one? We put the question: “What is a crisis and what is your formula for overcoming one?” to a number of personalities from the public and private sector.Barbara Fässler: There isn’t almost any domain or entity that wouldn’t be affected by a

“crisis”. From the subjective field to the objective zone, crisis affects both people and systems, unsettling individual, as well as collective wellbeing. If we investigate the original meaning of the Greek word krisis, we discover – to our surprise – that it has a positive sense: it means

‘opinion’ or ‘evaluation’ in a situation of changing conditions.

Instead, nowadays, we use the term in many disciplines (such as medicine, psychology, finance, economics or systemtheories) to indicate a problematic period of poor functionality which calls for a reevaluation of fundamentals. A crisis marks an upheaval in a settled period of long duration.

The Greek word krisis originated from the verb krinein, which means ‘to separate’ or ‘to distinguish’. Of course, in a moment of crisis we have to decide whether we choose the road that goes off to the right or off to the left. In order to be able to decide, we have to separate and to distinguish clearly the two alternati

ves. We can conclude that the term “crisis” does not have such a negative meaning after all. On the contrary, any road with a fork in it provides an opportunity to choose a new direction, and justifies the definition of a new goal.

The word “crisis” has suffered the same fate as the words “problem” or “criticism”: from a neutral meaning to one with negative connotations. Yet the Chinese word for crisis – weiji can help us further: wei means ‘danger’ and ji is ‘opportunity’. Therefore any crisis situation at the same time presents the possibility for something new: a new awareness, a new direction, a new system, new solutions, new vitality or new health.Laura Garbarino: Crisis, in whatever form it may be, most visibly affects young people, because their expectations are replaced by frustration and this in turn by premature ageing, an old age of the spirit. With the onset of crisis, the first to fall by the wayside are ethical values.

The crisis in art is a little of different forms of crises put together, if it is there, then nearly everyone falls ill: artists, collectors, critics, magnates and audiences, expecting that someone or something will bring them back their lost enthusiasm.

Reaction to the crisis has not brought about stagnation, but greater caution as regards purchases, with more time being taken over making these choices. There is more cu


Andris Vitolins: Factory, 2004, acryl on canvas, 120 x 110 cm.

riosity and research in rediscovering talent that had been forgotten by the market. This I be lieve to be an interesting and important aspect for the recovery of contents and for the restoration of fertile ground for emerging artists.Settimo Catalano: There are many types of crises: the emotional type with a partner, or

with children, in the work environment, economic etc. What they all have in common is the experience of the breakdown of a unit and the sense of mental uncertainty and emotional insecurity that come with crisis.

When a crisis occurs, it should be understood at its deepest level of meaning and received in the right way. On the one hand, cri


sis provokes feelings, even of severe discomfort, on the other hand it is an opportunity for change which, if dealt with creatively, can make us better – and make us more free.

When we go into crisis we may also feel very bad, but this is only one side of the coin. Behind it, invisible to an observer, is a vacuum ready to be filled with new things; there is hope for a change which may teach us to become better human beings.

To see ahead of us as well as behind us we need a rearview mirror, like the rearvi

sion mirror on a car, and so to overcome crisis we need the mirror of awareness which allows us to see both sides of the coin at once: the one that causes anxiety, and the other that brings change and compels us to become better people. Solvita Krese: You can look at any phenomenon from various standpoints and, most likely, different world views will radically alter the assessment of the object or phenomenon in question. This brings to mind the oft quoted aphorism found in Kurt Vonnegut’s

Vineta Kaulaca: My Eye Travels

(Fragment), 2004, oil on canvas.


work, that we should have the serenity to accept things we cannot change, the courage to change the things we can, and the wisdom to know the difference. Every crisis can be turned into a new opportunity or challenge, which encourages us to change our usual vantage point and start something new.Māra Lāce: They do say that a crisis starts in people’s minds. And it is purely in people’s minds that the low estimation of the function of culture came into being, as manifested by the government and socalled ‘social partners’, and which so shocked all those who wish to think about this country (Latvia) and its European system of values in the longer term.

Compared with 2008, state funding for the Latvian National Art Museum in 2010 will be reduced by 53%. Yet we still have this utopian wish of continuing to exist, because we have a huge responsibility to our visitors. They need the spiritual nourishment that we can provide with our exhibitions and expositions. The creative works of artists produced in the past and the present are a source of inspiration and selfconfidence which helps us to survive.

How to overcome the crisis, each of us as individuals? We must sort out our thinking, not losing sight of longterm goals and simply, in good faith, doing what we do best. Each in their proper place. Giancarlo Norese: I have experienced panic attacks, financial crises, energy crises, and crises in love. In order to survive I renounced what I had, and counted on the things that remain when you have nothing left any more. Nothing remains when you have nothing left, except the things that matter. With those you survive until the next crisis. Domenico Sedini: One must distinguish among the diverse scenarios of varied nature that have colluded together to create the “crisis”. The first and the most banal consists of the difficulty in one part of the world of collectors to continue collecting works of art. In fact the

economic crisis has hit a considerable proportion of the upper and middleclass bourgeoisie, until the end of last year (2008) the natural player in this particular market. The second, and more dangerous in its consequences, is determined by the fact that in recent years the contemporary art market has been swept over by a wave of a speculative activity, and because of this works of art have appeared on the market valued at prices much higher than their actual value. The rise of certain artists whose works have, in a very short period of time, reached estimates of several millions hid from view speculative manoeuvrings, very similar to those which caused a disaster in the financial world.

That in reality capital is still circulating in the art market is testified by the fact that, as far as Old Masters and art of the Ottocento is concerned, they continue to attain record auction prices. It seems to me that the interest on the part of certain collectors is moving away from contemporary art towards safer shores. This factor, could reveal itself to have a negative impact on the contemporary art market.

How to get out of it? One natural solution would be a revision of values, which would establish the true worth of artists and would provide an opportunity for more “secure” purchases.

I see the role of gallerists as being very important: they should collaborate in clarifying matters and making the market more transparent. If these factors are present, and the economy picks up, at least partially, then there may be hope for recovery.

In any case I maintain that the role of art advisory must increasingly assert itself. Being careful to avoid passing fads, which can then collapse and run out of steam: it is true that one should not collect artworks for speculation, but it is moreover true that one should not squander money on illconsidered acquisitions. .

The full text of the article

has published in

visual arts magazine

Studija No. 70 (2010)

Taidemaalaus-lehti kiittää

Suomen Taideyhdistystä

Edvard Richter

-apurahasta 2009

ja kuraattori,

MA Inese Baranovskaa

asiantuntevasta avusta

Riiassa keväällä 2010.

Taidemaalaus

thanks curator,

MA Inese Baranovska

for assistance in Riga.


–Tiehelvettiinonpäällystettyhyvilläaikomuksilla–TaiteilijaJyrkiSodomaRiekki

– Tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla –Taidekenttä on oikeamielisten harrastelua, jota pyritään johtamaan niin, ettei mikään vaarallinen ja epäoikea tunkeutuisi läpi. Sama oikeamielisten päällystö vaikuttaa ja nousee vahvana kaikkialla ja kaiken toiminnan alueella, jossa jumalallinen ihmisapina vain hyötyään tavoittelee. Taideinstituutioihin on pesiytynyt ja pesiytyy koko ajan enemmän ainesta, joka pyrkii kesyttämään luovuuden ja karsinoimaan taiteilijan. Niin kutsuttu arkitodellisuus toimii jo nyt vapaaehtoisen orjuuden menetelmällä, ja kapitalistisen fasismin siemen itää jo niin syvällä, ettei sitä matti meikäläinen voi millään tajuta.

On turha ihmetellä taidekentän mädännäisyyttä, jos koko yhteiskunta perustuu valheisiin ja kaikki klikit ovat kytköksissä. Kaikki on bisnestä. Kutsuttakoon tätä oikeamielisten ainesta vaikka tässä nyt nimellä: Järjen ääni. Kyseinen aines pyrkii maksimoimaan voitot ja katsoo, ettei vaan toimittaisi hyvän maun vastaisesti. On hyvin tärkeää, että järjen äänen maine ja toimipaikka pysyvät puhtaana ja hygieenisenä. Jos jotakin vaarallista virusperäistä pääsee livahtamaan lävitse, kuoliaaksi vaikeneminen tai asioiden vierestä puhuminen pelastaa kyllä tilanteen. Ohitetaan sisältö ja korvataan se vaikkapa taiteilijan persoonan esittelyllä tai jauhetaan vaikkapa iästä tai sukupuolesta; WAU, nämä uppoaa aina!

Tämä oikeamielisten joukkohan pesii niin johtoportaassa kuin orjaportaassakin, ja yh

teistä joukon jäsenille on oikein tekeminen ja korkea moraali, sillä heillä on suuri tehtävä. On hyvin tärkeää pitää huolta tavallisesta kansasta ja tarjota taidekin sopivan kermaisena ja hyvänmakuisena. Ostaminen on tärkeää, ja jostakin tykkääminen tai eitykkääminen, se vasta onkin tärkeää! Ei saa missään tapauksessa olla liikaa rehellisesti pahanhajuisia ja villejä taidepökäleitä!

Mikäli outotaiteen lapselliset viestit päästettäisiin yleiseen tietoisuuteen suuremmassa mit takaavassa niin silloinhan olisi riski, että ko ko kansakunta haluaisi vain leikkiä ja tehdä vä hemmän kunnon työtä. Mitä jos nämä vaaral liset viestit pääsevät ulos museon turvallisten seinien sisältä, mitä jos luova puuhastelu kor vaa politiikan ja leikki ostovimman. Miten käy talouskasvun, pankkilainojen ja maanpuolustuksen, kysyy iso herra. Mitä jos kapitalismi viimein päivitetään?

Oikeiston nappikauppiaat voivat kuitenkin huokaista helpotuksesta, sillä valtamediahan on heillä jo hyppysissä ja taidekriitikko joko talutushihnassa tai muuten kyvytön vapaaseen ja tulosvastuuttomaan ajatteluun. No armahdettakoon nyt sentään toimittajaraukkoja, sillä hekin ovat vain aikamme superrikkaiden luomien myyttien ja yhteiskunnallisten realiteettien uhreja.

Mitä tulee suoranaiseen sensuuriin, jota tapahtuu mediassa, gallerioissa ja jopa museoissa, tätä hyvin yleistä toimintaa voidaan kut


Samuli Nieminen: Satanic Rituals of Little Bill, 2010, akryylimaalaus lastenkirjan kanteen, 17 x 11 cm. Kuva Samuli Nieminen.


sua yhtään liioittelematta vallan väärinkäytökseksi ja autoritääriseksi sorroksi. Sensuuri, tämä julkea rikos, jota järjen ääni toteuttaa ja jota tuetaan hierarkian huipulta käsin on älyllisen vapauden räikeää kieltämistä ja rajojen asettamista kaikkein pyhimmälle alueelle eli MIELEN JA SYDÄMEN maaperälle.

Tiedämme toki (me kaikkitietävät maalarit), ettei ihminen ole vapaa nykyisessä kassakonemielenlaatutodellisuudessa vaan vapauttamme pyritään riistämään jo mielen antipodeillakin. Ei taida siis olla ainuttakaan valtiota, jossa voisi välttyä näiltä julmuuksilta ja kuinka paeta kun riisto ulottuu jo ajatteluun. Kuinka on mahdollista, ettei taiteelle löydy esityspaikkaa, jossa sitä pidettäisiin vapaana ja ajatuksen työkaluna, korkeamman kommunikaation välineenä? Milloin loppuu riisto ja orjuutus ja koittaa aika, jolloin taide loistaa korkeimmalla ja kulta ja mammona on vain maantomua!? Sitä odotellessa on kai paremman puutteessa etsittävä jonkinlaista balanssia sisäisen maanpaon ja vallankumouksen väliltä.

Erilaiset taiteilijoiden järjestöt toimivat ikään kuin puoliteholla tai unissakävelijän aistein. Taidemaalariliitolla on resurssit järjestää teosvälitystapahtuma, muttei ajatustenvaihtotapahtumaa. Teosvälitystapahtuma muistuttaa lähinnä torimyyntiä ja pitää huolen, ettei kansan tarvitse odottaa maalareiltaan mitään kovin radikaalia esillepanoa tahi sanomaa. Toki maalauksen voima tyylisuuntien kaikkine monimuotoisuuksineen on täysin riittävä kom munikaation väline, mutta tällä tavoin se ei saa arvoistansa kohtelua. Eikö taidemaalarim me muka haluaisi järjestää jotakin uutta ja eri laista, unohtaa vanhat kaavat ja sotkea hieman pakkaa?

Miksei siis ensi vuonna perinteisen teosväli tyksen sijaan/lisäksi järjestettäisi tapahtu

maa, joka pyrkisi kokonaisvaltaisesti pureutumaan aikaamme ja yhteiseen sosiaaliseen ympä ristöömme? Paikalla voisi olla kansalaisjärjes töjä ja puhujia yhteiskunnan eri aloilta kuitenkin ilman kuinka menestyt varmasti luentoja. Korkeimmalla loistaisi leikkisä taide, joka hirnuisi kuin hullu hevonen ilman hintalappua ja myymisen pakkoa. Tapahtumassa vierailija ei saisi teosta mukaansa vaan kokemuksen, joka jäisi elämään voimakkaana elämyksenä. Jos tämä myymistapahtuma on todella vielä jonkun mielestä tarpeen, voisiko edes sen rinnalle kehittää jotain hiukan mielenkiintoisempaa kuin tämä nykyinen taskurahojen hankkiminen köyhänmiehen taideta pahtu malla?

Ainoastaan taiteella on välineet vapaaseen keskusteluun mistä tahansa aiheesta, poli tiikan kieli on juopon mongerrusta verrattuna sen timanttiseen kieleen. Miksi tätä ei voisi hyödyntää isommalla volyymilla ja laajentaa mahdollisuuksia sen sijaan että typistetään maa laus pelkäksi myyntiartikkeliksi? On suoras taan vastenmielistä nähdä maalaukset esitettynä samalla tavoin kuin mitkä tahansa riistotuotteet. Vai onko niin, että rivitaiteilija on nykyään pelkkä yksityisyrittäjä, joka laskee menestyksensä myytyinä teoksina ja ansioina ansioluettelossa. Joko kaikki haisevat ja rääväsuiset maalarit on tapettu sukupuuttoon?

Oi järjen ääni en armoa pyydä, en oikeutta, on aika taistelun! Kerronpa siis teille, jotka tahdotte pitää langat käsissänne ja manipuloida taiteilijat tuottamaan hyödykkeitä kuten muunkin kansan, että tuo tyyppi nimeltä Taide ei tee leipätyötä. Hän ei ole järkevä vaan palavasieluinen paskiainen ja jonka jälkeläinen on villi lapsi helvetistä. Tämä lapsi on itsepäinen ja leikkii millä leluilla tahtoo ja milloin tahtoo. Tämän lapsen nimi on Vapaus..


www.helsingintaiteili jaseura.fi

GALLERIA KATARIINA

9.6.–27.6. Sabrina Harri & Yannick Franck HALO–installaatioitajavalokuvia

30.6.–18.7. Maija Lempiäinen Nyrén akvarelli,puupiirros,carborundum,öljyakryyrille

21.7.–8.8. Hanna Oinonen Documents–teoksia

11.8.–29.8. Tero Annanolli, Jari Järnström, ElinaSarlin, Anniina Vainionpää maalauksiajagrafiikkaa

1.9.–19.9. Kimmo Ojaniemi veistoksiajareliefejä

22.9.–10.10. Sibundoy-taiteilijaryhmä Gun Holmström, Juan Recaman, Domingo Cuatindioy, William Agreda

Galleria Katariina: avoinna ti-pe 11-17, la-su 12-16KalevanKatu 16 • 00100 HelsinKi • puH. 09 666 677säHKöposti [email protected]

30.6.–18.7.MaijaLempiäinenNyrén

KAUHEA ILOKAUHEA ILOXV MÄNTÄN KUVATAIDEVIIKOT

Kuraattori Annu VertanenAvoinna 13.6.–22.8.2010 joka päivä 11–18.

Mäntän kuvataideviikotPekilo, Tehtaankatu 21, 35800 Mänttä044 259 9194, www.mantankuvataideviikot.fi

Kat

ri K

upar

inen

:Sar

jast

a N

äkym

ättö

miä

nai

sia


miksi mies menee menojaan?

miksei mies mene minoaan?sohvaperunan tarvikeliike w w w . m i n o a . f i

Mistä tunnet kelpokirjapainon?

AuttaaPalveleeArvostaaOsaaJoustaa

Nämä ovat ne viisi ominaisuutta,jotka mainitaan toistamiseen,kun Painohämeen asiakkailtakysytään heidän perustelujaanpainopaikan valinnalle.

PAINOHÄMEpa ino luonnol l i suude l l a

Somerotie 233470 Ylöjärvi010 422 5800www.painohame.fi

Tilo

Bau

mgä

rtel

: Übe

r die

Vor

stel

lung

, 200

8 Co

urte

sy G

aler

ie K

lein

dien

st

K IPU16.6.-29.8.

keravan taidemuseo2010 – 20 v. www.keravantaidemuseo.fi

15.9. – 28.11.2010 HILJAINEN VALLANKUMOUS

Maalauksia ja valokuvataidetta Leipzigista

Kar

i Veh

osal

o: A

vaus

I, 2

008

(yks

ityi

skoh

ta)


Avoinna ti – pe 11 – 17, la 12 – 16, su 12 – 17.Muina aikoina sopimuksen mukaan. Pääsymaksu 5 / 3 euroa.

[email protected] | www.nelimarkka-museo.fi

9.5. – 26.9. TAITEEN TIEN KULKIJA Eero Nelimarkan taiteilijamatkat3.6. – 1.9. MEMORIAL Markku Haanpään teoksia museon ulkoalueella9.10. – 12.12. VALOA – LJUS Visuaalisten taiteiden aluenäyttely 2010 Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa

Työpajatoimintaa ryhmille ja työyhteisöille • Opastetut näyttelykierrokset • Tarjotinta kantava nainen -rooliopastus • Konsertteja, yleisöluentoja, seminaareja, tilavuokrausta • Museokauppa Neljän markan putiikki • Kesäkahvio Café de Nelimarkka • Kansainvälinen Nelimarkka-residenssi

NELIMARKKA-MUSEOEtelä-Pohjanmaan aluetaidemuseo

Pekkolantie 123, 62900 Alajärvi | p. 06 557 2129

www.tornio.fi/aine, ti–to 11–18, pe–su 11–15

1.7.–5.9.2010

ELINA JUOPPERIKaikki kielen puhujat -30

© E

lina

Juop

peri

: Kai

kki k

iele

n pu

huja

t -3

0

Opastukset su klo 13 ja 15 sekä ti klo 17.30.

Avoinna ti–pe klo 11–19, la–su klo 11–17.

TURUN TAIDEMUSEOAurakatu 26, Turku, (02) 2627 100

Tämä matka! & Henry Lönnforsin miniatyyrikokoelma –28.11.

STUDIO Jiri Geller 11.6.–12.9.

PIMIÖ Factory of Found Clothes (RU), 11.6.–12.9.

Jan-Erik Andersson, Lehtitalo

RAKENTAJATTaiteen talot ja tilat

4.6.-12.9.2010Jan-Erik Andersson, Mari Arvinen, Antti Immonen, Petri Kaverma, Antti Pussinen & Martta-Kaisa Virta

Kauppakatu 35 p. (017) 182 633 www.taidemuseo.kuopio.fiti-pe 10-17, ke 10-19, la-su 11-17, ma suljettu


tm•galleriaAvoinna: ti–pe 11–17, la 11–16, su 12–16Taidemaalariliitto, Erottajankatu 9, sisäpiha, 00130 [email protected], 09 6811 0515, www.painters.fi

Klaus Kopu: Huonosti nähty, akryyli- ja öljyvärimaalaus kankaalle, 260 x 260 cm, 2009

2.6.–24.6. KLAUS KOPU maalauksia

30.6.–25.7. NASTJA RÖNKKÖ maalauksia

28.7.–15.8. PILVARI PIRTOLA maalausinstallaatio

18.8.–5.9. IIDU TIKKANEN maalauksia

8.9.–26.9. JARI JULA maalauksia

29.9.–17.10. PIRKKO RANTATORIKKA maalauksia

LIMINGAN TAIDEKOULU Lukuvuosi 16.8.2010–20.5.2011

KUVATAIDE-,VAPAA-,SARJAKUVA-,JAVALOKUVALINJAAVOINYLIOPISTOsuunnitteilla10–11:.taidehistoriajakuvataideKESÄKURSSIT20107.–11.6. Lastenjanuortenkuvataidepaja14.–18.6. Lastenjanuortenkuvataidepajan jatkokurssi12.–16.7. Akvarelli-,grafiikka-,öljymaalaus-, digivalokuva-,piirustus-ja butotanssi-kurssit

Lisätiedotjailmoittautumisetkotisivuiltammejaopistolta:puh.085145700;[email protected],91900Liminka.www.limingantaidekoulu.fi

••••••


RIPUSTUSJÄRJESTELMÄT

271900_FrimodigFIRMAkorti.fh11 29.10.2008 15:52 Page 1

FRIMODIG OY

Frimodig-Kehys, Annankatu 2000120 Helsinki, puh. (09) 605 356

[email protected]

TÄYDELLINENKEHYSTYSPALVELU

VALOKUVAN TERAPEUTTINEN VOIMA

Ulla Halkola, Lauri Mannermaa, Tarja Koffert, Leena Koulu (toim.)

Kirjassa esitellään valokuva-terapian teoreettista taustaa ja käytännön menetelmiä kuten omaelämäkerrallisten kuvien katsomista, uusien kuvien ottamista ja symbo-listen kuvien käyttöä. Valokuvaterapia soveltuu sekä ennaltaehkäisevään työhön että hoito- ja kuntoutus-työhön.

1. painos 2009, 256 s., ISBN 978-951-656-250-9

Sh. 54 €

TAIDETERAPIAN PERUSTEET

Mimmu Rankanen, Hanna Hentinen, Meri-Helga Mantere

Taideterapiassa kuval-lista ilmaisua käytetään hoidon, kuntoutuksen ja ennaltaehkäisyn osana, mutta se palvelee myös hen-kilökohtaista kasvua. Terveydenhuollon ja sosiaalityön lisäksi kirja soveltuu kasvatukseen, seurakuntatyöhön ja liike-elämään.

1. painos, 2007, 216 s., ISBN 978-951-656-292-9

Sh. 36 €

TIETO PARANTAA

Saatavina Duodecimin verkkokaupasta: http://verkkokauppa.duodecim.fi ja kirjakaupoista kautta maan.

www.duodecim.fi/kustannus


Taidemaalauksen voi tilataVuonna 2010 taidemaalaus ilmestyy neljä kertaa. Voit tilata lehden maksamalla vuosiker ran hinnan 20 euroa Taidemaalariliiton tilille 800011 – 70260427. Merkitse mak sun viestiosaan ”Taidemaalaus”, tilaajan nimi ja osoite (katuosoite, postinumero ja toi mipaikka). Postitus kuulu tilaushintaan. Jos haluat tilata lehden kestotilauksena, merkitse viestikenttään ”kestotilaus”.

Taidemaalariliiton jäsenet saavat lehden automaattisesti. Lehti sisältyy jäsenmaksuun.

Vanhoja numeroita voi tilata osoitteesta [email protected]. Numerot 1/08 ja 2/08 maksavat 4 euroa, 1/09, 2/09 ja 3/09 maksavat 5 euroa kap pale (+ toimituskulut). Vanhoja numeroita voi selailla maksutta verkkopalvelu Issuun sivuilla (http://issuu.com).

Taidemaalaus on Taidemaalariliiton julkaisema yleistajuinen taidelehti. Kirjoittajamme ovat kuvataiteilijoita ja uskomme, että juuri taiteilijanäkökulma tekee lehdestä tuoreen ja kiinnostavan.

Taidemaalariliitto on taidemaalareiden valtakunnallinen järjestö, joka toimii kuvataiteen edistämiseksi ja kuvataiteilijoiden aseman parantamiseksi.

REPIN-INSTITUUTIN KUVATAIDEKOULUTUS 2010 – 2011

Ainutlaatuinen klassisen kuvataiteen koulutus 48 op Kotkassa 30.8.2010 – 20.5.2011.

Kesäkurssit Porvoossa ja Kotkassa: .MaisemamaalausEdelfeltinmiljöössä 9.–13.6.2010ja7.–11.7.2010..Muotokuvamaalaus HaikonKartanossa4.–8.8.2010..Maisema-jaasetelmamaalaus Kotkassa16.–27.8.2010.

Lisätietoja: AleksandraHintsala/gsm0405955893/Kymenlaaksonkesäyliopisto,Metsontie41,48220Kotka.www.kymenlaaksonkesayliopisto.fiwww.repininstituutti.nettisivu.org

Yhteistyössä: Kotkan kaupunki, Pietarin Kuvataideakatemia, Kymenlaakson kesäyliopisto, Suomen Kulttuurirahaston Kymenlaakson rahasto ja Haikon Kartano.

Vuosittaiset valtakunnalliset taidemuseopäivät järjestetään 4. – 5.10.2010 Tampereella. Päivien teema on Museot ja media.

Yleisökysymyksemme on:

Mikä on sinun mielestäsi medianäkyvyyden merkitys kuvataiteelle taiteilijan näkökulmasta?

Lähetä vapaamuotoinen vastauksesi kirjallisena 31.8.2010 mennessä Taidemaalariliittoon (Erottajankatu 9 B, sisäpiha, 00130 Helsinki) tai sähköpostilla osoitteeseen [email protected]. Toivottavaa on, että merkitset vastaukseesi toimitko ammattitaiteilijana tai oletko esimerkiksi harrastajataiteilija.

Vastaajien kesken arvotaan korkeatasoista sarjakuva-kirjallisuutta: Tammen laadukkaita manga-kirjoja.

VASTAA JA VOITA


Ilmoitukset Taidemaalauksessa 2010

Aikataulu taidemaalaus 3/2010 ilmestyy lokakuussa. Ilmoitusaineistot 31.8.2010. taidemaalaus 4/2010 ilmestyy joulukuussa. Ilmoitusaineistot 29.10.2010.

Lehden julkaisija Taidemaalariliitto Erottajankatu 9 B, sisäpiha, 00130 Helsinki puhelin 09 6811 0574, faksi 09 6811 0550 kotisivu http://www.painters.fi

Painos 3 500 kplIlmoitukset LehdensihteeriEeva Kilpinen, puhelin0968110574(ma–to9–17) sähkö[email protected] sähkö[email protected](isottiedostot,kuvatjne.)

Kotisivut http://www.painters.fi/tmjulkaisu.html http://issuu.com>HaenimelläTaidemaalaus http://www.facebook.com>Taidemaalaus-ryhmä

taidemaalaustaidemaalariliitto

ELLEN THESLEFFIN HENKI -SEMINAARI LAUANTAINA 7.8.2010 KLO 11.30–16.30PEKKALAN KARTANOSSA

ELLEN THESLEFFIN HENKI -SEMINAARIN OHJELMA 11.30 Seminaarin avaus Ellen Thesleff ja Pekkalan kartanon sali Professori Ville Lukkarinen

Elämäntanssi: Ellen Thesleffin liike- ja tanssiaiheet Taidehistorioitsija, FM Hanna-Reetta Schreck

Puupiirrostekniikan vaikutus Ellen Thesleffin tuotantoon Kuvataiteen maisteri, HuK Kukka Paavilainen 13.50 kahvitauko

14.30 Valo maisemamaalauksessa Taidemaalari Carolus Enckell

Ellen Thesleffin maisema nykytaiteilijoiden maalauksissa Kuvataiteilija Markus Tuormaa

16.30 Seminaarin päätös

Seminaarin puheenjohtajana toimii taidemaalari, TaM Tiina Lamminen.

PAIKKA Pekkalan kartano, Pekkalantie 70, 34450 Jäminkipohja, RuovesiHINTA 15 euroa ILM 30.7.2010 mennessä www.tampereenkesayliopisto.fi tai 03 223 8433

Seminaarin järjestää Tampereen kesäyliopisto.

Serlachius-museo Gösta (Joenniementie 47, Mänttä) tarjoilee erikoiskattauksen Ellen Thesleffin teoksia. Seminaaripäivänä museo aukeaa vierailijoille poikkeuksellisesti jo klo 9.30. Museo avoinna normaalisti tiistaista sunnuntaihin elokuun loppuun klo 11–18, puh. 03 488 6800. Viljamakasiinissa (Ruovedentie 5) Ellen Thesleff -symposiumin taidenäyttelyn avajaiset lauantaina 7.8. klo 17.

ELLEN THESLEFF -TEEMAVIIKKO

Seminaari on osa Ellen Thesleff -teemaviikkoa, jonka muita tapahtumia ovat mm. taiteilijasymposium, symposium-taiteilijoiden kuvataidenäyttelyt ja maisemamaalauskurssi harrastajataiteilijoille. Lisätietoja www.painters.fi/thesleff Yhteistyössä Käy kylässä -hanke, Pirkanmaan taidetoimikunta, Ruoveden kunta, Ruoveden Taideyhdistys, Serlachius-museot, Svenska kulturfonden, Taidemaalariliitto ry, Taidemaalaus-lehti, Tampereen taidemuseo – Pirkanmaan aluetaidemuseo

ELLEN THES LEFF

TEEMAVIIKKO RUOVEDELLÄ 29.7. – 8.8.2010 PEKKALAN KARTANOSSAELLEN THESLEFF